Talviveräjän neljä vuodenaikaa: Talvi

Koska tällaisen kaupunkilaiskermapepun näkövinkkelistä muutto puolentoista tunnin ajomatkan päähän maalle tarkoittaa aika massiivista kulttuurin ja ympäristön muutosta ja jopa jonkinasteista shokkia, aloitan tässä juttusarjan, joka hieman yllättäen käsittää neljä osaa. Voisin hieman analysoida, kuinka tämä vuodenkierto tuntuukaan ah niin erilaiselta kuin tuolla suuressa cityssä. Älkää silti pettykö, jos käykin niin että vallan unohdan seuraavat osat kokonaan.

Vaikka me ei nyt varsinaisesti niin riippuvaisia säästä ollakaan kuin vaikka maanviljelijät (hallat ja golfpallon kokoiset rakeet ei vaikuta tilimme loppusaldoon läheskään yhtä suoraviivaisesti), meillä kuitenkin tosiaan on mm. omenapuita ja marjapensaita sekä suuria suunnitelmia kasvihuoneen ja peruna-, ym. pellon suhteen. Jollain tasolla sitä siis huomaamattaan seuraa vuoden kiertokulkua aiempaa tarkemmin (lue: odotetaan kevättä, aurinkoa ja lämpöä). Vaikka me ei vielä olla ehditty täällä asumaan kuin yksi vuodenaika. Ja vaikka meillä ei viherpeukalointisuunnitelmia olisikaan, on tämmöisen omakotiasujan vinkkeli vähän eri  verrattuna rivitalo- ja kerrostaloasujiin, jollaisia me siis olimme. Tietystikään tämä seikka ei ole riippuvainen ympäröivän seudun kaupungistumisasteesta. Nyt ei ole taloyhtiön hallitusta kilpailuttamassa remonttifirmoja, huoltoyhtiötä hiekoittamassa eikä jääkaapin hajotessa voi soittaa vuokranantajalle että hommaapa uusi.

Mutta palataanpa asiaan. Siis talvi. Verrattuna pk-seudun pariin edelliseen talveen tämä oli leuto, märkä ja vähäluminen. Lumen vähyys oli tietysti kiva juttu ainakin sen suhteen että ei tarvinnut niin hikoilla ja käyttää kallisarvoista aikaa jatkuvaan lumien luomiseen, eikä puput ja muut ryökäleet päässeet hankikannon myötä kurkottelemaan omenapuiden suojaverkkojen yli. Herra harmitteli tosin lumen vähyyttä, se kun olisi toiminut oivana kivijalan eristekerroksena.

Kasvitkaan tuskin pääsivät paleltumaan ilman eristävää lumivaippaa, eikä vähiten siksi että meillähän ei tuolla pihoillajuuri mitään istutuksia vielä ole. Vanhastaan täältä löytyy alppiruusu ja joku ruusupensas, mutta ne kuten omenapuut ja marjapensaatkin, ovat paikoillaan olleet jo useammat vuodet, joten en kanna niiden puolesta huolta.

Maisemaa olohuoneesta käsin. Kuva otettu 18.12.2013,
koneen tietojen mukaan klo 9:40. Aikasten hämärää, eikä
lumesta tietoakaan.

Pakkasjakson lyhykäisyyden vuoksi emme saaneet aikaiseksi vuokrata lämpökameraa, sillä olisi kivasti päässyt näkemään ne pahimmat eristeiden vuotokohdat. Siis eihän me nyt ollenkaan tiedetä minne sitä eristettä pitää tuutata! Noh, ensi vuonna sitten paremmalla ajalla, olettaen että nyt syyskuuhun mennessä tehtävät eristely- ja rakentelupuuhat ei riitä. Aika näyttää. Ei pidä hätiköitämän.

Tämä talvi ylipäätäisyydessään tuntui allekirjoittaneen mielestä todella pitkältä, pimeältä ja ankealta edellisvuosiin verrattuna. Ehkä musta on sitten tullut vanha enkä enää innostu talven riemuista samalla lailla. Ehkä lumen puute vaikutti mielenmaisemaankin, ulkona ei vaan ollut nassikan kanssa mitään tekemistä kun ei päässyt perinteisiin lumiukon rakennushommiin tai pulkkamäkeen. Ehkä irtirepäistyminen vanhoista tutuista ympyröistä aiheutti lamaannuksen jonka luontevasti olen laittanut talven syyksi. Me ei saatu hei edes saunaa lämmitettyä kuin uutena vuotena kun oli niin pimeää ja vaikeeta pelata noiden klapien kanssa siellä kylmässä pimeässä saunassa. Avuttomat. Ehkä ensi vuonna tämäkin menee sitten jo rutiinilla. Ehkä me ei olla vielä integroiduttu tähän uuteen yhteisöömme, ei ole samalla lailla sosiaalista elämää kuin ennen. Ehkä syy on kaikki nämä yhteensä. Jokatapauksessa tuntuu että talvi meni pönttöuuni Pöntistä lämmitellessä, telkkarin edessä koomatessa, nukkuessa ja muuten vaan zombaillen kevättä odotellen. Onneksi se on ohi.

Kevät on täällä. On on.

Sokerina pohjalla haluamme herran kanssa esittää lämpimät tervetulotoivotukset ensimmäisille lukijoillemme, Keskeneräiselle ja Blue-Storylle! Se on aina mukavaa, kun jotkut urheasti, julkisesti  ja aivan pyytämättä tunnustavat höpinöitämme seuraavan.