25.2.2014

Pelastakaa Suomen Kuvalehdet!

Sarjassamme mitä vanha talo kätkee sisäänsä. Tällä kertaa tarkasteluvuorossa herran Heikkilän isän ja ilmeisesti myös isänisän, eli talon alkuperäisasukkaiden, kokoelmat Suomen Kuvalehteä. Vanhin vuosikerta taisi olla vuodelta 1926 ja vanhin yksittäiskappale 1940-luvulta. Tarina ei kerro, mistä asti lehteä on tilattu, mutta lehtikasoja katsoessa tuntuu ettei yhtä ainoaa ole pois heitetty. Koska niitähän voi vielä tarvita.

Lehti poikineen.

Kyllähän se on ihan siistiä että voi sitten niidenkin kautta palata vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. Saattaahan niillä olla jonkin näköistä historiallista arvoakin kohta. Asioita on ihan kiva säilyttää ja vaaliakin tässä kulutushysteerisessä kertakäyttömaailmassa. Mutta. Kuka niitä tulee tänne lukemaan? Minne me voidaan ne säilöä niin että ne myös säilyy? Niitä ei kuulemma saa hävittää. Nyt ne on siirretty toistamiseen pois remontin ja muuton tieltä sivuvintille, joka ei tosiaan ole ihanteellinen paikka millekään kosteuden- ja kylmänaralle. Lehdet painaa aika paljon, kun niitä on noinkin paljon. Sain pienet raivarit niitä raahatessa ees taas ja uhosin että jos minä niitä joudun edes kerran vielä siirtelemään, niin kannan ne tuohon pellolle, valelen bensalla ja heitän palavan tulitikun perään. Tunteeni lehtivanhuksia kohtaan ovat hieman ristiriitaiset.

Kellarissa tapahtuu


Kellarissa, joka kooltaan on puolet ikäänkuin koko kivijalasta (eteisen ja olohuoneen alapuolella), on myös tapahtunut asioita. Toistaiseksi se on tyhjennetty kaikesta jännästä, mainittakoon esimerkkeinä kasa tiiliä ja tyhjiä viinapulloja. Sitten siellä ollaan vähän pesty seiniä ja lattioita ennen kalkkimaalin levitystä. Muuton yhteydessä sinne heitettiin paniikin omaisesti kaikki mikä ei mahtunut minnekkään muualle ja minkä arvelimme kellarin kosteutta sietävän. 

Tyhjä oli, sorry rommin ystävät.

Kellariin on siis tarkoitus tehdä kodinhoitohuonemainen nurkkaus, jossa pesukone ja kuivausrumpu näyttelevät pääosia. Ja onhan ne jo siellä ja melkein päivittäisessä käytössä kuten kunnon lapsiperheessä kuuluukin. Rouva Heikkilä haaveilee myös mankelista, tiedä sitten toimiiko idea siellä. Ainakin tällä hetkellä keltsu on kylmä, pimeä ja kostea joten aikaa siellä ei tule vietettyä yhtään enempää kuin on pakko. Ehkä silitys/mankelointi hommat hoidetaan sitten nk. pikkukammarissa (keittiön viereinen huone), kunhan ehditään viimeistellä se.

Lisäksi kellariin menee ja on jo osittain mennytkin työkalusoppi, sellainen herra Heikkilän puuhastelunurkka. Voi sitten siellä viileydessä fiilata ja höylätä kaikenmaailman kunnostettavia ja korjattavia juttuja. Remonttikaljaa unohtamatta.

Ihan tosi kivat "portaat" vie kellariin.

Tällä hetkellä, siis edelleen, ainakin allekirjoittaneen kellarin käyttöä rajoittaa huomattavasti myös portaiden puute. Asiassa ollaan edistytty sen verran, että nuo kuvassa näkyvät puutikkaat on korvattu alumiinitikkailla. Kyllähän siitä pääsee ylös ja alas, mutta jos samalla pitää pyykkikoria raahata mukanaan niin kyllä en mielelläni tuosta kulje. Pyykkibisnes onkin delegoitu sulavasti herra Heikkilälle, kunnes saadaan kunnolliset rappuset. Kellarin portaiden, tai tarkemmin niiden teettämisen piti muuten olla to do-listalla heti seuraavana rossipohjan jälkeen. No, kaikki ajallaan.

Painesäiliö. Uusittaneen jahka ehditään.

Kaikki tilat ja huoneet näyttää aina pienemmiltä tyhjillään.

Rva Heikkiläkin tekee joskus jotain.
Tässä "hiertää" kalkkimaalia hän,
imartelevissa remonttikuteissa.

Iskän kertaalleen rappaamat teknisen tilan seinät.
Kiitos iskä <3.
Kellarista tulee vielä ihan hieno. Siis eihän sen tarvii vimpan päälle ollakaan kun ei siitä olla oleskelutilaa tekemässä, mutta hieman voisi toista laittaa parempaan kuntoon. Matalahan se on, yli 180-senttiset saa olla jo tarkkana ettei pää kolise kattoon. Kun vielä vähän rapataan, kunnostetaan ikkunat ja lisätään valaistusta niin jo alkaa näyttää paremmalta. Lisäksi on väläytelty myös kellarin eristämistä ulkopuolelta että saadaan se hieman paremmin lämmön ja kosteuden kestäväksi, mutta se on asia jota pitää opiskella hieman tarkemmin ennen hommiin ryhtymistä.