Remontointisuunnitelma

Nyt olisi hieman tarkoitus avata suurta suunnitelmaamme talon suhteen, eli mitä on tarkoitus tehdä tai on jo tehty ja millä aikataululla. Koska kyllähän nyt joka remontissa pitää suunnitelma olla, eikö? Ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Listataanpa ensin remonttiin liittyvät suurimmat määrittävät ja rajoittavat tekijät.

1. Aika. Sitä onneksi on, sillä meillä ei ole kiire minnekään eikä mitään dead lineja ole asetettu. Joka kulman takaa sitäpaitsi kuulee sitä mantraa, että vanhaan taloon muuttavan uuden asukkaan kannattaa asua talossa ainakin vuosi ennen kuin alkaa tehdä suurempia juttuja. Että pitää tutustua taloon ja aikaa myöten tulee ne akuuteimmat ongelmat selviksi. Tosin me vähän huijattiin ja aloitettiin hommat kaivon uusimisen ja rossipohjan osalta jo ennen muuttoa. Koska, no, on aika kiva että hanasta tulee hyvää vettä ja että keittiössä on lattia.

Muuten teemme hommia pikkuhiljaa ja tarpeen mukaan. Tietysti olisi kiva saada kaikki heti valmiiksi, mutta tiukemman tahdin ottamista rajoittavat seuraavat kaksi kohtaa.

2. Raha. Kun toinen on vastikään valmistunut ja toinen jäänyt kaupan alalta äitiyslomailemaan, ei mitään hillittömiä säästöjä ole yksinkertaisesti ehtinyt kertyä. Lainaa emme halua ihan hirveästi ottaa, ellei ole ihan pakko.

3. Normiarki. Ei ole kivaa kellekään ja vähiten lapsille, että äiti ja isä viettää kaiken valveillaoloajan vasara kädessä stressikäyrä kohoten. Vaikka se olisikin verrattain lyhyt aika, olisi se lapsen silmissä kuitenkin ikuisuus. Haluamme siis olla niin sanotusti läsnä lapsillemme. Ja eihän ne ole pieniä kuin kerran. Lisäksi tuntuu, että saamme takuulla kerrytettyä univajetta syksystä lähtien ihan ilman tappoaikataulujakin.

4. Vielä viimeisenä talon tunnearvo ja kunnioitus "vanhoja hyviä aikoja" kohtaan. Talo on kuitenkin herra Heikkilän lapsuuden mummola ja isän lapsuuden koti. Ei tulisi mieleenkään jyrätä talon historiaa ja muistoja totaalisen maan tasalle. Talo on aikanaan itse rakennettu, hyvin rajallisin resurssein (kuten moni muukin rintamamiestalo), joten mielestämme olisi aika lailla väärin runnoa lekalla vanha hyvä ja selkänahasta revitty työ tuhannen säpäleiksi.

Herra Heikkilän isän joskus yli 50 vuotta sitten rakentema
maja on vielä pystyssä, juuri ja juuri. Kyllä ennen osattiin.
Pitäisiköhän sekin kunnostaa?

Näin siis teoriassa, käytäntö onkin sitten toinen tarina. Akuuteimmat hommat olivat kaivon ja rossipohjan uusiminen. Rossipohja meidän talon kohdalla ulottui keittiön ja pikkukamarin alle, joten uusimisen jälkeen tehtiin näpsäkästi keittiöremontti ja pikkukamariin tehdään vain pintaremontti (toivottavasti).

Sellainen pieni dead line meillä tosin on, eli syyskuussa 2014 syntyvä uusi perheenjäsen. Olisi kiva että siihen mennessä olisi saatu yläkerran makuuhuoneet asuttavaan kuntoon. Tällä hetkellä tämä perhe nukkuu tulevassa lastenhuoneessa, jossa toivottavasti ei tarvitse tehdä kuin pintaremonttia. Tarkoituksena olisi laittaa myös viereinen aika alkutekijöissään oleva makuuhuone meille aikuisille. Myös yläpohjan ja sivuvinttien lisäeristäminen on tarkoitus tehdä tässä samassa välissä.

Yläkerrasta siirrytään sitten takaisin alas laittamaan pikkukamari kuntoon tarkoittaen lattian hiomista+maalaamista sekä tapetointia ja muurin maalaamista, jonka jälkeen vuorossa on olohuoneen lattiat ja tapetit sekä muurin maalaus. Nämä jos saa tämän vuoden puolella tehtyä niin hyvät meille. Kellaria tehtäneen kesällä, jos muilta hommilta ehditään. Sehän nyt onneksi on "vain" kellari joten ihan vimpan päälle ei tarvitse olla. Eteinen ja kuistikin ovat listallamme, mutta niiden vuoro on näillä näkymin sitten edellä lueteltujen jälkeen, siis todennäköisesti ensi vuoden puolella.

Pihahommien osalta ollaan väläytelty tulevalle kesälle salaojitusta ja pihan kaivelua niin että saataisiin vesi valumaan pois päin talolta jos on tarvis, tähän pitää kyllä tilata ihan asiantuntija maata mittaamaan ja mahdollisia kaatoja tekemään. Pihalla pitäisi myös perustaa nurmikkoa uudelleen kun on käytännössä yksi iso sammalikko tuo meidän piha, mutta se kannattanee tehdä vasta noiden kaivuuhommien jälkeen. Samoin kuin kukkapenkkien laittaminen, mutta kukat ei ehkä ole enää remontointia. Myös jonkin sortin laatoitus tai vastaava meidän "pihatielle" olisi kiva, mutta tätä ei olla vielä visioitu ollenkaan. Lahoja ja totaalisen vinoon kasvaneita puita tullaan kaatamaan kevään ja kesän aikana niin ei tarvitse jännittää, kaatuuko ne seuraavassa myrskyssä niskaan. Ja saadaan lisää polttopuuta, jee. Kaivolle rakennetaan pieni katos. Aitaa pitäisi pystyttää pihaa reunustamaan ja mielellään blokkaamaan "lampea", että uskaltaa päästää ipanat irti ulos. Tuossa meidän tiellä kun on teoriassa 80 km/h rajoitus, vaikkakaan kukaan hullu sitä vauhtia tuskin siinä paahtaa, ja tukkirekka on tiellä ihan päivittäinen näky. Ei myöskään ole kivaa jos muksu ehtii molskahtaa lampeen kun itse kuopsuttaa kukkapenkkiä.

Aidaton ja sammaleinen piha, pystyyn lahoavat puut ja
mineriittiulkoverhoilu esittäytyvät. 

Saunan remontoiminen, samoin kuin ulkorakennusten kunnostus siirtyy ainakin ensi vuoteen. Onneksi meillä on vuoteen 2016 asti aikaa hoitaa määräysten mukaiset harmaavesisysteemit saunalle, nythän tosiaan vesi valuu saunasta kivijalassa olevan reiän kautta maahan ihan sellaisenaan. Siellä ei ole vessaa, joten harmaaveden käsittelyjärjestelmä riittää. Isompi juttu onkin sitten tämän meidän asuintalon jätevesien puhdistuslaitteiston ajanmukaistaminen, mutta siinäkin on aikaa sinne 2016 vuoteen saakka pohtia asiaa.

Talon ulkopinnoista poistetaan mineriitit ja maalataan sen alla toivottavasti hyvänä säillynyt lautaverhoilu. Mineriitit onneksi on hyvässä kunnossa, joten asian kanssa ei ole kiire. Haitta on lähinnä kosmeettinen tällä hetkellä, lautaverhoilu hakkaa mineriitit rintsikassa sen sileän tien. Eli aikataulutus tämän suhteen on vielä hämärän pettossa.

Maakellari on tarkoitus ottaa käyttöön, mutta sekin vaatii ison muodonmuutoksen ja kohennuksen. Sinne ei myöskään ihan heti ehditä, josko parin vuoden päästä...

Metsän siimeksestä kurkistelee maakellari.

Tällainen olisi siis karkea runko suunnitelmillemme, tokihan lisänakkeja tulee sitä mukaa kun remontti etenee. Niin se vaan menee että takapakkeja tulee, mutta ne on vanhan talon kanssa enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja eiköhän me itsekin keksitä kaikkea kivaa ekstraa. Ja tästä listauksesta varmasti unohtui jotain oleellista, mutta suurinpiirtein tämän moiset ajatukset meillä on tällä hetkellä.

Huhhuh. Onneksi kaverit on luvanneet talkooapua. Odottakaas vaan, kyllä ne lupaukset tullaan lunastamaan.

2 kommenttia:

  1. Onpa ihanan rento ja realistinen remonttifilosofia. :)

    Meinasin sanoa, että kyllä lapsetkin saa helposti turvallisesti mukaan pieniin ja siisteimpiin remonttijuttuihin, mutta ehkä teidän väen kohdalla kuitenkin parin vuoden päästä, ellette ole saaneet kaikkea valmiiksi... ;) Meillä ainakin T. on innoissaan päästessään mukaan oikeisiin töihin, kun sille antaa jonkun pienen oman homman. Tosin liian pölyistä tai huuruista ei silloin saa olla, eikä vaarallisia koneita eikä putoamis- tai juuttumisriskiä. Varsinkin valmistelu- ja viimeistelyvaiheisiin palaa tunteja, jotka saa osin tehdyksi pienen kanssa yhdessä. Ei vasara varmaan ole paljon huonompi lelu kuin vaikka pleikkari?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos. Tosin tämä suunnitelma on jo muuttunut ainakin sen osalta että salaoja- ja suodatuskenttäasioita ei tulla tämän kesän aikana saamaan kuntoon. Ja lisänakiksi tuli kellarin lattian uusiminen.

      Kyllä me silloin tällöin osallistetaan tuota 2,5 vuotiasta, esim. toissapäivänä kun maalattiin kattoa, poika maalaili innoissaan suojapahveja. Ja itseään. Ja vähän lattiaa ja seiniä... ja tyyppi on ihan tohkeissaan jos saa vaikka ojennella nauloja vasarankäyttelijälle :D. Mutta niin kuin sanoit, ihan joka hommassa lasta ei voi pitää mukana. Kellarin lattian piikkaus olkoon tästä esimerkkinä. Enpä kyllä ollut siinä hommassa minäkään.

      Ja mun mielestä vasara on todellakin pleikkaa parempi, vaikka usein tulee laitettua tabletista katsottavaa että saa puuhailla rauhassa, köh...

      Kiitos vielä kommentista!

      Poista

Penni ajatuksistasi.