11.5.2013

Pohdintoja vedestä

Kuten tuolla aiemmassa postauksessa pääsin toteamaan on vanha kaivomme tainnut tulla tiensä päähän. Tästä johtuen oli aika alkaa kartoittamaan mahdollisia vaihtoehtoja uudeksi talousveden lähteeksi. Periaatteessa vaihtoehtoja on kolmisen kappalatte. Porakaivo, rengaskaivo tai kunnan vesiverkkoon liittyminen. Kaikissa vaihtoehdoissa on omat plussansa ja miinuksensa, niistä omia ja mahdollisesti jostain muualta päähäni saamia ajatuksia alla.

Porakaivoista omat kokemukseni liittyvät lähinnä lapsuudessa Ahvenamaalla kesäisin viettämääni aikaan. Niistä juomani vesi oli muistaakseni varsin raikasta ja kylmää. Eli juuri sellaista mitä jokainen kaivon omistaja toivoo oman vetensä olevan. Tämä aavistuksen värittynyt muistikuvani lapsuuden porakaivoista todennäköisesti johtuu osittain siitä, että jos vuokramökin kaivon vesi ei olisi ollut juomakelpoista emme todennäköisesti olisi sitä saaneet juoda. Se mitä nyt olen tässä kevään mitttaan porakaivoista lukenut ei välttämättä anna porakaivoista aivan niin ruusuista kuvaa kuin päähäni on tallentunut. Ensinnäkin tonttimme pohja on savea. siihen porakaivon poraaminen vaatisi ensin kaiken saven läpi poraamista = korkeammat perustuskulut. Ympäristö.fissä on eri kaivojen perustamiskustannus arvioitten sivulla eritelty porakaivon hinnaksi noin 3800 - 11200 €. Melkoinen hajonta riippuen poraussyvyydestä. Toiseksi kukaan porakaivon poraaja ei anna kaivovedelle juomakelpoisuus takuuta. Vettä kyllä lupaavat löytävänsä, mutta nyt ei olla tekemässä maalämpö- vaan juomavesikaivoa. Ja vaikka yhdellä naapurustomme tontilla onkin kuulemma porakaivo josta tarvitsee vain makuhaittojen takia poistaa hieman rautaa, ei ole mitää takuita, että tuo sama kallion sisältä nostettu vesi on meidänkin tontin alla edes jotenkuten nosto syvyydellä.

Toinen, melko paljon tutkimista ja puheluita vaativa, selvitystyön kohde oli kunnan vesijohtoon liittymismahdollisuus ja kustannukset. Siihen kun saisi talonsa liitettyä ei ainakaan tarvitsisi kauheasti epäillä hanasta valuvaa nestettä. Mitä nyt Turun ympäristössä kunnallisellakin vedellä saattaa välillä olla toimitusongelmia ja melkoisia kloorin makuja vedessä. Eräs, saman tien varrella ympärivuotisesti asuva, naapurimme liityi taannoin kunnallisverkkoon, joten ainakin tiesin, että alueella on jossakin runkolinja. Olin tästä syystä yhteydessä kunnan yhdyskuntateknikkoon yhteydessä ja hän arvio melko raaasti mahdollisia liittymiskustannuksia seuraavasti:

"Pelkkään vesijohtoon liittyminen maksaa liittymismaksut ja liitostyömaksut kaupungin suuntaan. Ja lisäksi suurimpana kuluna putken hankinta ja kaivuutyöt.
Liittymismaksu on 3*kerrosala*1,682 €. Eli 100 m2 talo siis 3*100*1,682 € => 504 €
Liitostyömaksu on kiinteä 502,20 € eli yhteensä n. 1000 €.
Putki 50/40 mm asennettuna (kaivettuna ja peitettynä) n. 10 €/m. HYVIN karkea arvio, esim louhinta tai hankalat kaivuuolosuhteet  nostavat hintaa.
Runkolinjat valtion tien toisella puolen, vaatii tienpitäjältä luvan (maksullinen), tietysti muiltakin maanomistajilta pitää lupa saada jos heidän maillaan mennään."
 
Eli ei halpaa lystiä tuokaan. Varsinaisesta liittymisestä, meidän tapauksessa, siis vajaa tonni ja päälle nuo kaivuukulut, tuolla 10€/metri arviolla vähintäänkin noin 5000€. Olettaen, että pääsisimme esim. tien vierelle asentamaan putken. Todellisuudessa tuon kaivuukustannuksen varmaan arvioon kannattaisi ainakin tuplata, tonttimme ja runkolinjan välissä kun on tuota kalliota ja valtio ja naapurit tuskin antavat lupaa myllätä tuota autotietä auki vesiputkea varten. eli tässäkin tapuksessa puhutaan helposti kymmpitonnin urakasta. Huoh. 

Tässä vaiheessa nopeimmat lukijat varmaan voivat jo arvata mihin vedenhankinta ratkaisuun olen toistaiseksi kallistumassa. Niin jos vain korjattaisiin se rengaskaivo. Tai kun sanon korjataan niin tarkoitan, että kaivetaan uusi kaivo muutaman metrin päähän vanhasta. Hieman ylemmäs mäkeä ja kauemmas lammesta. Myös se seikka, että nykyisen/vanhan kaivon jäljiltä talossa on jo imupumppu ja painesäiliö, jotka pelittävät varsin moitteettomasti, ja joiden sielunelämään allekirjoittanut on jo hieman perehtynyt puoltaa uutta rengaskaivoa. Sitten pitäisi vain jotenkin selvittää millaista vettä tuosta pellon laidasta nousee. Kuinka juomakelpoista tuo vesi on ja kuinka pahasti siitäkin joutuu noita naapurillakin olevia makuhaittoja poistamaan erilaisilla suotimilla. Ei ole helppoa ei.

Upo-uusi kaivo.


Lisää vesi sekoilua luvassa. Siitä lukijani saatte sanani.

1.5.2013

Elämän vesi osa 1


Talossa on siis tällä hetkellä juokseva vesi. Kaivosta. Eli otsikosta poiketen puhe ei tällä kertaa ole viskistä. Veden juomakelpoisuudesta ei kellään tunnu olevan varmuutta. Ainakin sitä juomalla saisi päivittäisen rauta-annoksen täytettyä, sen verran hyvät kertymät tuota punaista materiaa tuntuu olevan kaikkialla missä kaivosta tullut vesi on päässyt seisomaan.

Talousvesikaivomme ja sen viereen kaivettu "lampi".
Itselleni hieman raudan makuinen vesi ei ole mikään suuremman luokan ongelma. Tottumus kysymys lähinnä. Eri asia sitten kaikki nitraatit, nitriitit, mitä näitä viljelyn sivupäästöjä nyt saattaa kaivoveteen tulla. Mutta ennen kuin alan pullottamaan kaivosta ylös pumpattua vettä johonkin juomaveden laadun tarkistamista varten tilattuun puteliin, voisi kaivon yrittää puhdistaa. Jostain tälläinen kaupunkilainenkin oli kuullut, että kaivoja kuuluisi säännöllisesti puhdistaa. Tähänkin internetin ihmeellinen maailma tuntui olevan täynnä erilaisia mielipiteitä ja suoritustapoja. Suurinta kummastusta aiheutti kaivon pohjalle laskettavan suodatushiekan laatu. Raekoko yms. asiat kun saattavat hieman vaikuttaa hiekan suodatuskykyyn. Noh hetken jos toisenkin etsittyäni ja soiteltuani eri kirjainten alla oleviin rautakauppoihin löytyi yhdestä myymälästä tarpeeksi koulutettu myyjä joka osasi suorilta sanoa, että heiltä löytyisi suodatinhiekkaa. Loistavaa, myyjiä ei siis kaikkialla ole ehditty korvata kassoilla.

Noh vappuaattoahan voi jokainen viettää haluamallaan tavalla. Toiset juhlien, minä tänä vuonna siis kaivossa harja kädessä. Ja millainen tämä kyseinen kaivo olikaan. Uppopumppu pohjalle ja eikun pumppaamaan. Kaivosta, sen neljän kaivorenkaan lisäksi, löytyi melkoinen sammakkoyhdyskunta. Vaikka wanhakansa sanookin, että sammakko kaivossa tietää hyvää juomavettä, niin luulen, että jos sammakoita on yli kolmattakymmentä niin on vesi jo kyllä "pilalla". Kaivon renkaat itsessään olivat yllättävän hyvässä kunnossa,  mitä nyt olivat routineet niin pahasti, että renkaiden välistä pystyi työntää käden pellon multaan. Harjoituksen vuoksi kuitenkin pesin renkaat, lapioin noin 10 senttiä limaa kaivon pohjalta kunnes vastaan tuli puhdasta soraa ja levitin tilalle sen ennalta mainitun suodatushiekan. Sitten vain odottelemaan, että millaista ja millä vauhdilla vettä nousisi tilalle.

Kaivo pesu-urakan päätyttyä. Vettä on ehtinyt nousta jo noin puolitoista renkaan mittaa.

Ja tulihan sitä vettä. Seuraan aamuun mennessä veden pinta oli jälleen ylimmän kaivonrenkaan puolilla kohdin. Samoin kaivoon oli löytänyt osa häädön saaneesta sammakkoyhdyskunnasta. Lisäksi ei oikein voi olla aivan varma onko kaikki kaivoon ilmestynyt vesi pohjavettä vai suodatammeko vain tuota kaivon vieressä olevan "lammen" vettä. Kai tuo vesi peseytymisvetenä ainakin remontin aluksi kelpaa mutta muuten heihei tämä kaivon versio. Juomavetemme taitaa jatkossa tulla jostakin muualta. Kunnalta? Porakaivosta? Vai korjaammeko vain vanhan kaivon? Tähän ja muihin kysymyksiin vastauksia mahdollisesti myöhemmin.