Kasvihuone

 Tontilta löytyy kasvihuone. Viime kesänä se pääsi vähän villiintymään:

No kasvejahan nuokin.

Puolustukseksemme pitää sanoa, että viime vuonna tapahtui kolme suurta surua aiheuttanutta menetystä, vietettiin siis kahdet hautajaiset sekä järjestettiin ja toki juhlittiinkin omat häät joten puutarhapuuhat jäivät taka-alalle. Muistaakseni vapun tienoolla keksittiin myös tämä rossipohjan romahtaminen. Jotenkin kummasti se kasvihuone sitten vaan jäi oman onnensa nojaan, kuten yläkuvasta näkyy. Nyt ollaan kuitenkin suunniteltu ottavamme se hyötykasvikäyttöön. Tarkoitus on kokeilla ainakin kurkun, tomaatin ja chilin kasvatusta. Chilit ja kurkut meinattiin laittaa ihan siemenestä mutta tomaatin kohdalla voitaisiin oikaista suoraan taimiin. Kahden kissan ja yhden naperon taloudessa haluamme minimoida esikasvatettavien kylvösten määrän. Mikä siinä onkin että niitä ruukkuja pitää sörkkiä ja heitellä ja hentoisia sirkkalehtiä käydä pureksimassa? Jättäkää meidän kasvivauvat rauhaan, kiitos.

Meillä on kasvanut, tai pikemminkin kituuttanut, aiemman asunnon aurinkoisella takapihalla näitä edellä mainittuja vihanneksia pienissä määrin, mutta parin vuoden ulkokasvatuskokemuksesta viisastuneena lykkäämme kurkut, tomskut ja chilit tällä kerralla kasvihuoneeseen, kerran sellainen on käytettävissä. Vielä toissapäivänä kasvihuone näytti kutakuinkin tältä:

Löytyy grilliä, ruukkua, lannoitetta, kastelujärjestelmää,
hiekoitushiekkaa, puutarhatuoleja, kuokkaa, kissojen
kuljetuslaatikkoa, kastelukannua, puutarhasaksia...

Kävi nimittäin niin että marraskuun märkyydessä muuttaessa tuli sullottua kaikki pihaan ja puutarhaan jotenkin liittyvät asiat suurimmalti osin tuonne. Nyt saatiin raivattua sen verran, että vasen puoli olisi valmiina hommiin mutta oikea puoli on edelleen tavaransäilytystilana. Se voi tietysti olla ihan järkevää aloittaa harjoittelu ikään kuin puolikkaalla kasvihuoneella ja sitten kokemuksen karttuessa lisätä panoksia. Niin ja riippuuhan sen tilan tarve myös esikasvatuksen onnistumisesta.

Onpa siistiä.

Nuo kasvusäkkien "altakasteluruukut" tuli kasvihuoneen mukana. Kokeillaan nyt miten niiden kanssa homma pelittää. Jos menee hermo niin tiedetäänpähän ensi vuonna taas paremmin. Muutama vuosi sitten Markuksen isä hankki ne kaiketi silmällä pitäen sitä seikkaa, että täällä ei olisi ihan joka päivä kastelijaa mikäli tarve vaatii. Silloin nimittäin tämä Talviveräjämme ei ollut asuin-, eikä oikein edes kesämökkikäytössäkään. Siihen tarpeeseen eittämättä kelpo pelit. Itselläni ei näistä siis kokemusta ole. Kaipa näiden ja kasvusäkkien idea on tehdä homma mahdollisimman simppeliksi, että aloittelijakin kokee onnistumisen tunteita. Eli meille mitä mainioimmat siis. Onko kenelläkään mielipiteitä tai vinkkejä näihin liittyen?

Tämä onkin jo tutumman näköistä.

Pitäisi varmaan ihan kylvää ne siemenet että pääsee alkuun.


Kivaa, uusi lukija! Tervetuloa Elina. Tervetuloa vielä Bloglovininkin kautta lukijaksi ryhtyneelle ;).

Keittiö keittiöremontin aikana

Tilanne muuttaessa oli seuraavanlainen: keittiö: ei. Juokseva vesi: kylpyhuoneesta. Veden laatu: juomakelpoista, mutta koliformisia bakteereja oli näytteessä hieman -> juomavesi keitettiin. Puuhella: siirretty paikaltaan lattia- ja seinien pintaremontin ajaksi -> ei käytettävissä.

"Keittiö" koottiin erinäisiä juuri-nyt-muualla-tarpeettomia säilytysratkaisuja hyväksi käyttäen keittiön viereiseen pikkukamariin. Mietin muuten kaksi kertaa, kehtaako tällaisia sekamelskakuvia tänne laittaa julkiseen tarkasteluun, mutta totesin sitten että tuoltahan siellä aina näytti joka tapauksessa. Pysykäämme siis totuudessa, eiköhän remppaköökit aina ole enemmän tai vähemmän jännän näköisiä.  Meidän väliaikaiskeittiö näytti siten tältä:

Ei kovin uskottavia, mutta väliaikaisesti
toimivia keittiökalusteiden rooleja esittää mm.
tietokonepöytä ja vaatekaapin korisysteemi.
Lääkekaappi lapsiturvallisesti lattialla. Oli se
sentään lukossa.

Ylemmässä kuvassa kuvaajan selän taakse jää työtaso eli keittiöremontin tieltä siirretty puuhella, jonka päälle oli kasattu mikroa, vedenkeitintä, kahvinkeitintä jne. Korisysteemeissä (joita oli pari) oli kaikkea kattilasta ja pannusta puurohiutaleisiin ja leipiin sulassa sovussa. Ruoka valmistettiin enimmäkseen kuvassa näkyvällä keittolevyllä, ei kuitenkaan tuossa lattialla vaan sentään pöydällä. Vastakkaisella seinustalla hengasivat mm. jääkaappi ja pakastin, kuten alempi kuva osoittaa. Huomattavaa on, että jääkaappimagneetit ovat päässeet oikeille paikoilleen. Alempi kuva on muuten ajalta, jolloin puuhella on päässyt jo takaisin omalle paikalleen, sillä mikro ja kahvinkeitin on nostettu johonkin pallille.

Kaikki mahdollinen laskutila oli aina täynnä
kaikennäköistä tavaraa (mm. näköjään moët:n
 rosé-shampanjaa, glamyyri se nyt remontin
keskelläkin herranjumala).

Meillähän ei muuten ollut pakastinta täällä Paimiossa muuttajia odottamassa, se kun jäi luonnollisesti vuokrakämppään Espooseen. Meidän piti saada anopilta lähes ylimääräinen pakastin, mutta se unohtui kaikessa muussa muuttohässäkässä. Hoksattiin tämä pakkaspuute sitten jossain Espoo-Paimio välillä ja käytiin herran kanssa vielä kodinkoneostoksilla pika pikaa saatuamme muuttokuormat sisään. Että hyvin hoidettiin.

Tiskaaminen "sujui" kahden vadin kanssa ruokapöydällä, joka puolestaan piti majaa olohuoneemme nurkassa kuvien oton aikoihin. Vesi haettiin kylpyhuoneen hanasta ja tiskit kuivattin pöydällä yön yli pyyhkeen päällä. Kannatti tiskata joka ilta, tai sitten seuraavana iltana vasta tiskattavaa olikin. Näin tiskikonehuushollista tulleille aikamoinen iltarutiinimuutos. Joo olipa rankkaa voi voi. Nythän meillä on taas tiskikone käytössä kun kyökki on pitkälti valmis, jesss.

Tarkkaavaisimmat ja/tai hyvämuistisimmat lukijamme varmaan ovat jo keksineet, että ennen keittiöremonttia meillä oli pieni lattianrakennusurakka myös tuossa väliaikaiskeittiön sisältävässä huoneessa. Lattiaremontti tehtiin muistaakseni noin kesä-lokakuussa, ennen muuttoa siis. Käytiin täällä aina päiväreissu tai jopa yön yli kun herran työt antoivat myöten. Siksi ajaksi keittiö oli muuttanut yläkerran huoneeseen, jossa nykyään on makuuhuoneemme. Joka siis muuttaa syksyyn mennessä rakennettavaan huoneeseen ja nykyisestä makuuhuoneesta tulee lasten huone. Keittiön "toimiessa" yläkerrassa tehtiin nykyisestä olohuoneesta väliaikainen makuuhuone. Yläkerran keittiö toimi myös vierashuoneena aina kun olimme kyllin onnekkaita saamaan yön yli viihtyvää remonttiapua, mikä onneksemme oli varsin usein. 

Täällä on nykyisin makuuhuone. 

Joo nämä rintamamiestalot on niin käteviä kun tilat on niin muuntautuvia. Testattu on. Elää perheen muuttuvien asumistarpeiden mukaan ja sillai. 

Keittiössä tapahtuu: seinät

Kun oli saatu lattia paikoilleen keittiöön ja viereiseen huoneeseen, oli tarpeellista tehdä seinille jotain. Ensinnäkin keittiön värimaailma oli hieman räväkkä makuumme ja olihan nuo kenties 70-luvulla maalatut pinnat ja kaapit jo ehkä hieman kuluneet ja pinttyneet. Toisekseen meitä kiinnosti kovasti tietää mitä keittiön seinämateriaalien (joku maalattu pahvi) alta löytyy, eli hieman syyhytti kurkkia rakenteiden ja eristeiden kuntoa.

Onneksemme pahvien alta ei suuria yllätyksiä löytynyt, laudat oli kuivia ja hyvässä kunnossa. Pahvin alla olevan lautaseinän (anteeksi, etten juuri nyt muista rakenteen nimeä) alla näytti olevan jotain tuulilevyä. Sen pidemmälle emme tutkimusretkeämme ulottaneet ja herra mitä ilmeisemmin hyväksyi tämän ratkaisun, kun ei purkurauta ruvennut heilumaan. Hän kuitenkin on meistä se perehtyneempi puolisko mitä tulee rakennusteknisiin asioihin. Ikkunoiden alle olisi ehkä voinut laittaa villaa, mutta testasimme vetoisuutta eri tieteellisellä menetelmällä: palavan kynttilän lepatuksella ja totesimme vetoisuuden olevan lähes olematonta. Emme siis lähteneet lisäeristyshommiin siinäkään kohtaa. Tämän talven perusteella keittiön seinät ajaa asiansa, ei tullut kylmä.

Uudeksi seinämateriaaliksi valikoitui pinkopahvi. Se on hengittävä ja perinteikäs ratkaisu, lisäksi se on helpohko ja nopea asentaa ja budjettiystävällinenkin jopa. Pinkopahvi on siitä kivaa, että se pitää kostuttaa joko suihkepullolla tai kuten vanhaan hyvään aikaan tehtiin, harjalla pieniä pisaroita roiskimalla noin päivää ennen asennusta. Sitten se jätetään muovin tai vastaavan alle odottelemaan, jotta kosteus tasoittuu kautta pahvin. Huomatkaa, että ei saa kostuttaa liikaa koska silloin se repeää joko jo asennusvaiheessa tai kuivuessaan seinään jo plätkäistynä. Myöskään liian vähäinen kostutus ei ole hyvästä, sillä silloin pahvi ei pingotu hyvin. Siis riittävä kostutus on sopiva määrä. Aivan selvää pässinlihaa. Näin ensikertalaisen oli ihan lapsellisen helppoa arvioida oikea märkyysaste. Muhittuaan muovin alla hyvän aikaa tämä sopivasti kostutettu pinkopahvin kaistale naulataan nupinauloin jotain nupinaularihmoja hyväksi käyttäen seinään sekä liisteröidään reunoistaan. Vai pitikö se liisteri laittaa ennen nauloja? En pysty nyt muistamaan kun en oikeastaan ollut tätäkään hommaa tekemässä vaan suorittamassa lapsen- ja taloudenhoidollisia vastuitani. Seinällä hengaillessaan pahvi kuivuu ja pingottuu sileäksi ja napakaksi. Ja sitten sen päälle voi maalata tai tapetoida. Näin.

Täytyy myöntää, että ensin me taidettiin kostutella liikaa kun paikoin pääsi pahvit ihan vähän repeilemään naulojen kohdilta. Mutta ei pahasti, ja ne kohdat oli sellaisia jotka jäi kalusteiden alle piiloon.

Pinkopahvien latomisjärjestyssuunnitelma. 

Alla kuvassa on yksi seinä jo pahvien peitossa. Ovi johtaa eteiseen ja tuo ikkuna on keittiön etelänpuoleinen ikkuna. Keskeneräinen seinä oli ja on tiskipöydän paikka. Siitä purettiin myös yksi kiinteä kaappi, jonka tilalle tuli sähköliesi ja liesituuletin. Kuvassa näkuu myös vanhaa seinänväriä. Seinän takana on kylpyhuone.

Kannattaa muuten naulata noi ovien ja ikkunoiden pielet
riittävän läheltä reunaa niin jää naulan kannat listojen alle
piiloon. Ja katon ja lattian rajat. Ettei tarvi alkaa
korjaushommiin. Ihan vaan vinkkinä.

Alakuvassa pahvit on paikoillaan ja kuivuneet, joten sitten vaan pensselit käteen ja sutimaan. Maalina Uulan joku niistä millä nyt seinää kannattaa maalata. Värisävynä piti ensin olla "pellava" mutta sitten luimme Uulan sivuilta että heidän sävytteensä eivät tuohon maalilaatuun sovi. Meistä tämmöinen kuulostaa edelleen kovin oudolta, mutta noudatimme sivuillaan ollutta ohjetta käyttää Tikkurilan sävytteitä. Valitsimme RGB-arvoiltaan lähimmäksi osuvan sävyn, jonka nimeä en valitettavasti enää muista. Se on vaaleanpunaisempi kuin ajateltiin, mutta käy meille kuitenkin ihan hyvin.

Käsittelyssä piippu ja puuhellan paikka.

Keittiö tehtiin siis noin viime marras-joulu-tammikuussa. Suurimmalti osin, muistaakseni. Sähköliesi saatiin helmikuussa käyttöön. Klassisesti vielä puuttuu muutamia listoja sieltä täältä. Ja jos tarkkoja ollaan niin katon voisi maalata vielä kertaalleen, lisäksi jonkin sortin sopivan kokoinen säilytyskaluste tarvitaan etelänpuoleisen ikkunan alle. 

Entä missä ruuanlaittofasiliteettimme remontin ajan luurasivat? Se selviää ensi jaksossa!

Toivotamme blogilistan kautta meidät löytäneen henkilön juhlallisin menoin tervetulleeksi lukijajoukkioon!

Talviveräjän neljä vuodenaikaa: Talvi

Koska tällaisen kaupunkilaiskermapepun näkövinkkelistä muutto puolentoista tunnin ajomatkan päähän maalle tarkoittaa aika massiivista kulttuurin ja ympäristön muutosta ja jopa jonkinasteista shokkia, aloitan tässä juttusarjan, joka hieman yllättäen käsittää neljä osaa. Voisin hieman analysoida, kuinka tämä vuodenkierto tuntuukaan ah niin erilaiselta kuin tuolla suuressa cityssä. Älkää silti pettykö, jos käykin niin että vallan unohdan seuraavat osat kokonaan.

Vaikka me ei nyt varsinaisesti niin riippuvaisia säästä ollakaan kuin vaikka maanviljelijät (hallat ja golfpallon kokoiset rakeet ei vaikuta tilimme loppusaldoon läheskään yhtä suoraviivaisesti), meillä kuitenkin tosiaan on mm. omenapuita ja marjapensaita sekä suuria suunnitelmia kasvihuoneen ja peruna-, ym. pellon suhteen. Jollain tasolla sitä siis huomaamattaan seuraa vuoden kiertokulkua aiempaa tarkemmin (lue: odotetaan kevättä, aurinkoa ja lämpöä). Vaikka me ei vielä olla ehditty täällä asumaan kuin yksi vuodenaika. Ja vaikka meillä ei viherpeukalointisuunnitelmia olisikaan, on tämmöisen omakotiasujan vinkkeli vähän eri  verrattuna rivitalo- ja kerrostaloasujiin, jollaisia me siis olimme. Tietystikään tämä seikka ei ole riippuvainen ympäröivän seudun kaupungistumisasteesta. Nyt ei ole taloyhtiön hallitusta kilpailuttamassa remonttifirmoja, huoltoyhtiötä hiekoittamassa eikä jääkaapin hajotessa voi soittaa vuokranantajalle että hommaapa uusi.

Mutta palataanpa asiaan. Siis talvi. Verrattuna pk-seudun pariin edelliseen talveen tämä oli leuto, märkä ja vähäluminen. Lumen vähyys oli tietysti kiva juttu ainakin sen suhteen että ei tarvinnut niin hikoilla ja käyttää kallisarvoista aikaa jatkuvaan lumien luomiseen, eikä puput ja muut ryökäleet päässeet hankikannon myötä kurkottelemaan omenapuiden suojaverkkojen yli. Herra harmitteli tosin lumen vähyyttä, se kun olisi toiminut oivana kivijalan eristekerroksena.

Kasvitkaan tuskin pääsivät paleltumaan ilman eristävää lumivaippaa, eikä vähiten siksi että meillähän ei tuolla pihoillajuuri mitään istutuksia vielä ole. Vanhastaan täältä löytyy alppiruusu ja joku ruusupensas, mutta ne kuten omenapuut ja marjapensaatkin, ovat paikoillaan olleet jo useammat vuodet, joten en kanna niiden puolesta huolta.

Maisemaa olohuoneesta käsin. Kuva otettu 18.12.2013,
koneen tietojen mukaan klo 9:40. Aikasten hämärää, eikä
lumesta tietoakaan.

Pakkasjakson lyhykäisyyden vuoksi emme saaneet aikaiseksi vuokrata lämpökameraa, sillä olisi kivasti päässyt näkemään ne pahimmat eristeiden vuotokohdat. Siis eihän me nyt ollenkaan tiedetä minne sitä eristettä pitää tuutata! Noh, ensi vuonna sitten paremmalla ajalla, olettaen että nyt syyskuuhun mennessä tehtävät eristely- ja rakentelupuuhat ei riitä. Aika näyttää. Ei pidä hätiköitämän.

Tämä talvi ylipäätäisyydessään tuntui allekirjoittaneen mielestä todella pitkältä, pimeältä ja ankealta edellisvuosiin verrattuna. Ehkä musta on sitten tullut vanha enkä enää innostu talven riemuista samalla lailla. Ehkä lumen puute vaikutti mielenmaisemaankin, ulkona ei vaan ollut nassikan kanssa mitään tekemistä kun ei päässyt perinteisiin lumiukon rakennushommiin tai pulkkamäkeen. Ehkä irtirepäistyminen vanhoista tutuista ympyröistä aiheutti lamaannuksen jonka luontevasti olen laittanut talven syyksi. Me ei saatu hei edes saunaa lämmitettyä kuin uutena vuotena kun oli niin pimeää ja vaikeeta pelata noiden klapien kanssa siellä kylmässä pimeässä saunassa. Avuttomat. Ehkä ensi vuonna tämäkin menee sitten jo rutiinilla. Ehkä me ei olla vielä integroiduttu tähän uuteen yhteisöömme, ei ole samalla lailla sosiaalista elämää kuin ennen. Ehkä syy on kaikki nämä yhteensä. Jokatapauksessa tuntuu että talvi meni pönttöuuni Pöntistä lämmitellessä, telkkarin edessä koomatessa, nukkuessa ja muuten vaan zombaillen kevättä odotellen. Onneksi se on ohi.

Kevät on täällä. On on.

Sokerina pohjalla haluamme herran kanssa esittää lämpimät tervetulotoivotukset ensimmäisille lukijoillemme, Keskeneräiselle ja Blue-Storylle! Se on aina mukavaa, kun jotkut urheasti, julkisesti  ja aivan pyytämättä tunnustavat höpinöitämme seuraavan.

Työkalupakki

Ajattelin listata meidän huushollissa tähän mennessä huomattavalle käytölle joutuneita työkaluja ja muita juttuja. Alla siis meidän kamat top jotain. Ihan perustyökalupakin sisällön sun muut iskuporakoneet ja ruuvarit jätän nyt luettelematta kun kuvittelen niiden olevan aika peruskauraa joka rempassa. Tässä esittäytyy siis mustia hevosia ja yllättäjiä, joita ei välttämättä olisi tällainen kaupunkilaiskermapeppu ennalta arvannut tarvitsevansa. Suurimmalle osalle lukijoista nämä on toisaalta varmaan ihan itsestäänselvyyksiä.

Hiomakone. Siis kyllähän nyt perus santapaperilla ja puupalikalla pärjää ihan hyvin. Vai meniköhän sen lattian hiominen jotenkin kivemmin tämän avulla kuitenkin?

Ei ehkä se markkinoiden paras malli eikä se tasaisin hiomajälki
mutta helpottaa meidän elämää siitä huolimatta. 

Kuumailmapuhallin. Siis kyllähän nyt perus santapaperilla ja puupalikalla pärjää ihan hyvin. Maalit, ainakin tuon laatuinen mitä meidän piti poistaa keittiön kaapistoista, lähti tällä vehkeellä aika sutjakkaan kuplien pois. Maalinkäry tosin vaati tehokkaan ilmanvaihdon. Ulkona oli paras höyrytä.

Tosimiehen fööni. Kiitos kälylle lainasta.

Jatkoroikka. Ja kunnon pätkä kans, ei mitään kolmen metrin peruspiuhaa. Ei ehkä kokeneemmille remontoijille se suurin yllättäjä, mutta eipä tämmöinenkään tullut mulla ennalta mieleen. Onneksi miehellä tuli, ja tämä olikin ensimmäisten hankintojen joukossa.

Tässä annetaan virtasta bloggarille. Ihan hyvin sopii
meidän olohuoneeseen, tähän herkän ehkä 50-luvun
sohvan viereen. Sisusta kontrasteilla ja sillai.

Jiirisaha. Meni lattialautojen pätkiminen hieman käsipeliä nopeammin. Rouva ei tosin tiedä miten tämä eroaa sirkkelistä (vai onko sirkkeli kenties yleisnimitys tämän tyyppisille kaluille), mutta jiirisaha on hänen nimensä.

Kuinka monen häälahjalistalta muuten löytyy tämmöinen?
Meillä se oli (ja arvasitte oikein, herran pyynnöstä), ja hyvä
että saatiin. Vaikka oli ne Iittalan aterimetkin kivat!

Reinot ja Ainot. Ei ehkä ihan sitä työkaluosastoa, mutta tarpeelliset yhtä kaikki. Talvella, vaikka nyt ei paukkupakkasia ollutkaan, nää on ihan kivat kun lattiat on kylmät ja jotenkin vetoisat. Myös kellarissa on kivempi käydä näillä kuin sukkasillaan. Työmaalla naulojen ja muiden roskien seassa hiihtelykin menee mukavasti. Vaikka onhan meillä noita remonttikengiksi ristittyjä juuri ja juuri kasassa pysyviä lenkkarinraatojakin olemassa, mutta kun nämä on usein valmiina jalassa niin eipä siinä vaivaudu töppösiä vaihtelemaan.

Kissa on vienyt pampulan.

Otsalamppu. Saunan sytytys, puiden haku, naapurissa kyläily, sulakkeen vaihto, sivuvintin lattian laitto noin muutamia mainitakseni menee helpommin Suomen talvessa kun valoisaa on noin kaksi tuntia päivässä. Meillähän ei noissa ulko- ja saunarakennuksissa muuten ole sähköä, ja katuvalot loppuu noin neljän kilometrin päässä kotoa. Täällä on vähän eri lailla pimeää kuin mihin Espoossa on tottunut. Esimerkkinä kuun kirkkaus. En nimittäin kaupungissa koskaan oikein tajunnut puheita täyden kuun valaisevasta voimasta, kun joka paikassa oli kuitenkin katuvaloja. Siellähän se olla möllötti ja sen huomasi jos sattui vilkaisemaan ylös. Täällä maalla puolestaan olen harkinnut pimennysverhoja jo näin talven aikana kun tuntuu että kuu suorastaan helottaa täytenä ollessaan. Otsalamppu peittoaa perusfikkarin, koska a) on molemmat kädet vapaana, b) ei tarvitse tunkea fikkaria suuhun kun niitä molempia käsiä tarvitsee, c) ei tarvitse etsiä fikkarille hyvää paikkaa josta se valaisee tarvittavan osa-alueen näkökentästä kun niitä molempia käsiä tarvitsee ja d) luonnollisesti se osoittelee oikein käytettynä jatkuvasti katseen suuntaan.

Pukki toi herralle viime jouluna, kiitos pukki! Tämä on joku
luksus-malli, on kuulkaa punavaloa ja kahta automaattisesti 
valaistus- eli pimeysasteen mukaan säätyvää kirkkautta. Tämä
peli ei myöskään syö pattereita, vaan latautuu näppärästi mini-
USB-systeemillä. Kyl tää on hyvä!

Pukkijalat. Aikanaan ihan muuhun tarkoitukseen hankitut Ikean pukkijalat palvelevat nyt uskollisesti esimerkiksi maalauspöytänä tai liimapuulevyjä liimatessa ja sahatessa, jotain jämälevyjä tai pahveja vaan tarvittaessa pöytälevyksi niin jo pelittää. Kivaa on myös korkeuden säätö ja tosiaan se, ettei erikseen tarvinnut tällaisia alkaa tehdä tai hankkia.

Toimittavat tässä tärkeää rätinkuivaus-,
remonttivaaterekin sekä maalinsekoitus-
henkarin  kuivaustelineen virkaa. 

Sahasysteemi, eli oikealta nimeltään pistosaha. Tuli tarpeeseen esimerkiksi tiskipöydän tasoa tehdessä kun liimapuulevyt piti sahata sopivan levyisiksi. Helppoa kuin heinänteko, ja mukavampaa kuin normisahalla.

Käyttö vaatii vakaata kättä tai tulee nättiä
aaltomaista sahausjälkeä. Ei tämäkään ehkä
ole se markkinoiden huippulaite, mutta toimii.

Lattiaa paikalleen lyödessä kävi mielessä, että sellainen naulain (onko se sen niminen edes?) olisi voinut olla ihan näppärä. Muita luottokamoja ja tämmöinen-olis-kiva-kamoja saatan listata lisää kunhan tässä edistytään muihin hommiin ja kohteisiin. Nämä oli tällaisen lattia- ja keittiöremontin starat. Mitä luottokamoja teillä on? Tai mitä haluaisitte teillä olevan? Tai onko jokin hankinta osoittautunut täysin sudeksi ja/tai turhaksi teidän remonteissa?

Saha lauloi ja takatalvi saapui

Toden totta toteutimme omenapuiden karsintauhkauksemme ja tässä tulee todistusaineistoa. Herra kun pääsi sahanvarteen niin johan lähti oksia putoilemaan. Anoppi kertoi, että tämä kuvassa poseeraava ja viereinen puuvanhus tekevät hyviä hillo-omenia yleensä ja vieläpä ihan runsaasti. Luonnollisesti viime vuosi oli meidän seudulla huono omppuvuosi, vain parissa puussa (ei näissä) oli omenia. Puita on ehkä kymmenen? Ehkä enemmän? Enpäs ole koskaan laskenut. 

Tikkaat on niin yliarvostettuja.

Parasta tässä proggiksessa oli kuitenkin kottikärryajelut, oksia ei meinannut lainkaan mahtua kyytiin kun jotenkin nämä kuljetukset oli melko täyteen buukattu. Mutta kivaahan se oli, sainpas sentään hieman reeniä kun oli enemmän painoa kottareissa. Risut kuskattiin pellolle poltettavien puujätteiden päätepysäkille. Ehkä raportoin roviosessiotkin tänne, sitten kun. Jos saan hyviä kuvia. Tämä meidän kännykkäkamera-arsenaali ei varsinaisesti tee vaikutusta, etenkään kun kuvaajat on mitä on. Tämä oli siis olevinaan anteeksipyyntö tässä blogissa jo olemassa olevien ja tulevien kuvien huonosta laadusta.

Älä siinä kuvaa vaan työnnä!

Ylläolevat kuvat on samalta viikolta kuin tämä Narsissit lumessa-teos. Tuli sitä lunta sitten kuitenkin viime yön ja tämän päivän aikana. Herra pääsi toista kertaa talven aikana käyttelemään lumikolaa. Tästä ei tosin ole kuvamateriaalia, joten joudutte uskomaan sanaani.

Kiitos vaan, mutta ei lunta enää kiitos.

Se on kevät nyt, sissitkin tietää.

Talviveräjän uudet aluevaltaukset ja remonttipäivitystä

Bloggerin lisäksi tämä blogi löytyy myös blogilistalta ja bloglovinista. Tervetuloa niidenkin kautta seuraamaan.

Tämä päivä on alkanut aurinkoisena ja tuulisena, ikkunat helisee ja hormeissa vinkuu. Ei todella viitsi lähteä ulos ja aika ei tahdo sisätiloissa kulua. Siis tuolla jälkikasvulla, itsehän viihdyn ihan hyvin tässä koneen edessä. Vielä kun saisi kirjoitusrauhan. Tosin siivota pitäisi, jotain ihme hiomapölyjä ja puruja joka paikassa.

Herra on aloitellut toisen sivuvintin lattian laudoittamista. Aiemmin siellä pääsi ihan suoraan puruissa kävelemään. Tarkoitus on pitää se ihan vaan varastona, joten lattia tehdään vähän sinnepäin, eli purujen päälle ekovillalevyjä, tuulensuojapaperia ja sitten lautaa. Tämä homma toteutetaan rossipohjan rakentamisesta jääneistä tykötarpeista. Ihan hyvä tulee. Voisi tietysti miettiä, että miksi tällainen homma nyt tähän väliin, kun olisi muutakin tekemistä kuten keittiön viimeistely ja makuuhuoneremontit. Sivuvinttiprojektista on vielä tulossa ihan kuvien kera oma selventävä postauksensa.

Perinnekoti-messut maaliskuun lopussa

Bongattiin tämänmoinen tapahtuma Turun messukeskuksessa. Onko joku käynyt edellisinä vuosina, onko järkeä mennä?  Vaikka taidetaan me mennä joka tapauksessa, kun kerran aika naapurissa ollaan.

Helmikuussa käytiin Rakentaminen & Sisustaminen-messuilla, ja ne oli meidän mielestä ajan haaskausta. Valmistalopakettien ja keittiöfirmojen edustajat olivat vallanneet leijonanosan näytteilleasettajien paikoista, tai ainakin siltä meistä tuntui. Niillä sitten kai on markkinointibudjetissa satsattu tapahtumamarkkinointiin. Ehkä ensi vuonna jätetään väliin.

Messut tapahtuu siis 28.3. - 30.3.2014. Me paukataan paikalle perjantaina, sillä herra on viikonlopun töissä. Voitaisiin käydä kuuntelemassa kello 15 ja 16 luennot:

"15.00 Korjausrakentamisen hiilijalanjälki. Osaamista korjausrakentamiseen -hanke, Projektivastaava Raine Asikainen, Uudenkaupungin Ammatti- ja aikuisopisto Novida. 

16.00 Vanhojen rakennusten säästävä korjausrakentaminen ja energiatehokkuus. Marianne Hemgård, Curatio ry ja rakennusrestauroinnin artenomi (AMK) Lauri Leppänen."

Onko muita tulossa? 

Aurinkoa ja energiaa

Kylläpä on ihan eri vireystila hyvin nukutun yön jälkeen, auringon paisteeseen herättyä ja saatua pari kuppia upouudella keittimellä uutettua kahvia. Kevät tulee, ihan varmana (jätän nyt viikonlopuksi uhatut lumipyryennusteet täysin omaan arvoonsa). Hehkutan kahvijuttua ihan siksi että alkuvuoden aamut on menneet teetä litkiessä, kun jotenkin ei kahvi ole uponnut, kiitos vain hormoneille tästäkin. Ei se tee vaan toimi samalla lailla. Jos kahvia onkin joskus pystynyt nieleksimään, on se keitetty talon tykötarpeista löytyneellä, jo varsin kunnioitettavaan ikään ehtineellä keittimellä. Mulla on siis ihan hyvät syyt ilostua ja innostua kahvinjuonnista. Nam nam.

Kaunokaisemme. Tietysti se on musta.

Tämä energiapiikki pitää siis käyttää hyväksi. Pihan pari vanhaa omppupuuta odottaa malttamattomana pientä trimmausta, joten nyt voisi olla oiva hetki karsia niitä. Sellaista ei ole niille tehty ihan hetkeen. Vähän tietysti jännittää, sillä kummallakaan meillä ei ole tästä hommasta varsinaista käytännön kokemusta. Onko nyt edes hyvä aika siihen? Mitä kaikkea ja kuinka vähän saa / kuinka paljon voi karsia kerralla? Ainakin kuolleet oksat kannattaa kaiketi poistaa, sen verran voisi itsekin päätellä. Aika näyttää kuinka käy.

Näiden kimppuun tänään. Toinen puuvanhus lymyää
lipputangon takana vasemmalla. Ihana häikäisevä aurinko.

Myös kuvassa osittain näkyvä lipputanko pitäisi pestä. Eiköhän me senkin kimppuun ehditä vielä joskus. Ei muuten olla yhtenäkään liputuspäivänä vielä liputettu, hyi hyi me.

Sähköä lieteen

Vihoinkin, noin neljän kuukauden odotuksen jälkeen olemme saaneet talouteemme sähkölieden. Sähkömies kävi kytkemässä sen tässä alkuviikosta ja uuni onkin siitä lähtien ollut miltei päivättäin kuumana. Tähän asti siis olemme pärjänneet yhden levyn pöytämallisella keittolevyllä sekä puuhellalla, jonka sisuksissa uunijuuresten kypsyminen otti noin viisi tuntia. Polttopuuta kului ihan kivasti, keittiö saattiin mukaviin ruotsalaista saunaa vastaaviin lämpötiloihin ja tuli nälkä siinä odotellessa. Että ehkä siellä joulukinkun voi laittaa ja karjalanpaistit haudutella, mutta leivontaan ja ns. normiuuniruuan tekoon on hän ehkä turhan tehoton. Tai sitten en vaan osaa. 

Tässä siis meidän "sähköhella-Ella", meistä se sopii ulkomuodoltaan ihan kivasti meidän huusholliin. Koska sehän on tärkeintä.

Toimii, tosin vielä ollaan tutustumisasteella.

Liesihän ei todella ole uutena hankittu, vaan otimme pokalla käyttöön täältä talosta löytyneen, herra Heikkilän vanhempien kodissa muinoin tehdyn keittiöremontin tieltä tuodun värkin käyttöön. Keraaminen on hänen tasonsa, jota kodinhengetär arvostaa helppohoitoisuutensa vuoksi. Uunissa puhaltaa kiertoilma, joka on ainakin rouva Heikkilälle uusi tuttavuus. Mutta ihan tasaista jälkeä tuntuu tekevän.

Tuotos. Se on leivän puolikas, kokonaisesta en kerennyt
nappaamaan kuvaa kun se hävisi vauhdilla parempiin suihin.

Jee, olen onnellinen!

Lattiaremontti

Viime vuoden alkupuoliskolla kun ryhdyttiin puolitosissamme muuttoa miettimään ja tarkemmin talon kuntoa syynäämään, huomasimme sellaisen ihan pikkujutun että oli vallan rossipohja osittain romahtanut keittiön ja viereisen huoneen, jota jatkossa pikkukamariksi kutsutaan, alta. Ilmankos notkuikin. No eipä siinä, huoneet tyhjiksi, kaapit purkaen, vanhat osittain ja kokonaan lahonneet rakenteet veks, puruimuri laulamaan, puutavaraa tilaamaan ja uutta rossipohjaa tekemään.

Voin kertoa ettei ole naisten hommaa tämä. Tai osittain juu voi autella ja asetella villoja ja tuulensuojapapereita paikoilleen, mutta jos ei kantavaa parrua jaksa nostaa saati pönkätä paikalleen niin eipä siinä sitten juuri vikistä vaan jätetään voimailuhommat miehille. Kun ei se ihan puistokävely ollut niillekään, tuo isoimpien parrujen paikalleen laitto. Myös purkaminen sujui miehiltä jotenkin rivakammin kuin ainakaan allekirjoittaneelta. Nimimerkillä Tää naula ei nyt vaan irtoa.

Joku siellä nyt varmaankin miettii että miksi tehtiin käytännössä samanlainen lattia tilalle eikä tehty siitä nykytiedon ja -taidon mukaisesti kestävää ja hyvää. Kun kerran se vanhamallinenkin lahosi. Noh. Se vanha lattia kesti siinä reilut 50 vuotta ainakin, vaikka siinä oli muovimattopinnoite. Ja kissanluukut oli kiinni, luoja ties kuinka monta vuotta ne oli sillä tolalla olleet. Eli siis ilmankierron, kuivumisen yms. kannalta huono juttu. Löytyi myös uretaanivaahtoa sahanpurujen kaverina eristeenä, muun muassa. Nyt on lattia eristeitä ja tuulisulkuja myöten hengittävä, muovimatot sai kyytiä ja tilalle tuli lautaa. Nykytiedon mukaisistahan ei vielä tiedä, kauanko ne kestää. Kun ne on niin uusia kaikki. Vaikea siis sanoa tuleeko lahoa, hometta jne. Emme siis todellakaan automaattisesti teilaa kaikkea uutta ja ihmeellistä, mutta tässä kyseisessä lattiahommassa ainakin todettiin että vanhassa vara parempi. Kun tuntuu nämä lahoamis-, homehtumishommat olevan hieman henkimaailmankin asioita. Tai siis teoria on teoriaa ja käytäntö näyttää sitten kuinka käy. Eli, tällä sijainnilla ja tässä tällä tavoin rakennetussa talossa rossipohja on melko kestävä ratkaisu. Tietysti ihmisten elintavat keskimäärin ovat muuttuneet tässä vuosikymmenten saatossa, mm. lämmittäminen ja suihkussa lutraaminen on lisääntynyt huomattavasti. Riski lahoamiselle ja homentumiselle saattaa siis olla suurempi kuin ennen. Mutta kun nämä tiedetään niin voimme niihin itsekin kivasti vaikuttaa. Eli, tehokkaat suihkut ja tuuletukset, ei +25 huonelämpötilaksi.

Sitten vielä pari kuvaa lattiaproggiksen etenemisestä:

Alkutilanne lattian alta. Kasat on lattian eristemateriaaleja, n.
1,5m liian alhaalla. Repaleet entisiä tuulensulkupapereita,
pitkittäiset puut läpilahoja. Lupaava startti.

Muovimatot ja niiden alla olleet puukuitulevyt poistettu
pikkukamarin lattiasta. Kiinteä komero on vielä paikallaan.

Pikkukamarissa, lautojen poistoa. Tuosta
muuten ei pitäisi näkyä maahan asti, vaan
vastassa pitäisi olla sitä tuulisulkua.

Pikkukamari, kiinteä komero on saanut lähteä lattian purun
tieltä. Sitten vaan eristeet pois. Tässä näkyy hyvin kuinka
lattiarakenteet oli romahtaneet.

Purut ja eristeet pois, nätti ristikkorakenne!

Keittiön lattia sai saman kohtelun, tässä
eristepuruja imuroidaan ihan tarkoitukseen
suunnitellulla vehkeellä. Kannatti vuokrata
muuten, lapiohommissa oltaisiin varmaan
edelleen ilman tätä.

Tässä se puruimuri nyt puksuttaa tavaraa pellolle.

Pikkukamarin lattia totaalisen purettuna. Vielä pohjalta roskat
pois niin pääsee uutta lattiaa laittamaan.

Iskä ja Markus asettelemassa kantavia rakenteita. Millin-
tarkkaa hommaa.

Jossain vaiheessa ilmestyi tällainen työturvallisuuskauhistus
keittiön "lattialle". Ennen kuin kauhistutte enempää, lasta
ei tosiaan päästetty tänne. Oli kuulemma muuten ihan kiva,
mutta kun illalla pariin otteeseen paukahti sulake niin hieman jännitti
tuosta lähteä könyämään vaihtohommiin.

Pikkukamarin lattia villoitettu ja paperointi käynnissä.

Keittiön lattia juuri ennen villojen laittamista.

"Ei tää nyt täsmää millään". Villoissa
oli kiva pomppia. Eikä kutittanut
yhtään!

Pikkukamarin lattia puuvalmiina, listoja ja "pientä" paperien
trimmaamista vailla.