Pikkupuuhastelua pikkukamarissa ja kuistilla

Meidän vanha sohva on patsastellut pikkukamarissa pystyyn nostettuna turhan panttina muutaman kuukauden. Että jos sille vielä jotain käyttöä löytyisi. Sitten kissat omivat sen hengailu- ja yrjöilypaikakseen. Oikeesti. Joka. Saamarin. Päivä. No ei joka kerta sinne sohvalle. Hermot menee. Yhtälöön voi lisätä vielä parin vuoden takaiset vauvan puklut ja pissat niin tulokseksi saadaan käyttökelvoton. Sohva saa siis lähteä kaatopaikalle. Ja siitä se idea sitten lähti... Eli tyhjennetään samantien koko pikkukamari puolisko kerrallaan ja maalataan lattia.

Muuten ihan jees, mutta meillähän on tällä hetkellä prioriteettinä saada yläkertaan rakennettava makuuhuone tyhjäksi romppeesta, että päästään aloittamaan varsinaiset rakennustyöt. Joten mikä olisikaan loogisempaa kuin raivata alakerran pikkukamarista kaatopaikalle menevä sohva pois ja siirtää muuton jäljiltä sinne dumpatut erinäiset irtaimistomme osat sivuvintille. Kun tuli vaan äkillinen tarve saada maalatuksi pikkukamarin lattia ja saada koottua sinne kaappi jonne puolestaan on tarkoitus ahtaa muuton jäljiltä vielä laatikoissa olevia tavaroita. Menee hermo kun nurkassa jos toisessakin on ihmeellistä rojukasaa ja laatikoita pölyä ja kissankarvaa keräämässä. Kaappihan pitää tosin purkaa sitten joskus tapetoinnin tieltä, että sikäli voi miettiä onko tässä nyt mitään järkeä. Mutta saadaanpahan ainakin lattia maalattua.

Myös kuistilla tehtiin pikainen raivausoperaatio, juurikin tämän rojuläjäketutuksen takia. Ei se vieläkään ole mun unelmien valoisa veranta, jossa nautiskellaan kahvia ohuista posliinikupeista pitsiliinoja varoen mutta ainakaan se ei ole enää järjetön kamaröykkiö. Kuvassa näkyvät jääkaappi ja kuivauskaappi ovat tuossa lähtökuopissaan, näillä näkymin kierrätyskeskukseen sillä meille ne ei mahdu ja kukaan ei niitä ole ilmoittanut haluavansa.

Lattiaa näkyvissä! Nuorta herraakin ihmetyttää.

Eikä meille sitä pitsiunelmaa varmaan ihan lähivuosina ole tulossa, tuntuu jotenkin että kuistin täyttää hieman kaudesta riippuen hiekkalelut, kurahaalarit ja eriparirukkaset seuraavat jotain 10 vuotta. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja pitäähän ihmisellä unelmia olla. Siihen asti painotamme funktionaalisuuteen. Tietysti tuo kuivauskaappi voisi helpottaa tulevaa ulkovaatehuoltorumbaa, mutta herraa mietityttää kaapin sähkönsaanti. Ehkä jäämme pohtimaan kaapin kohtaloa. Ärsyttää vaan kun se nököttää tuossa turhan panttina, eikä se varsinaisesti tilan kaunistuskaan ole. Mikähän siinäkin on ettei kuvan oton ajaksi voi edes sitä vähää tehdä että oikaisisi kenkärivit (saappaat retkottaa tuossa etualalla) ja siirtäisi poltettaviksi menevät pahvit pois kuvasta, tai laittaisi verhot takaisin paikalleen? 

Se ipanan nuha, joka sai alkunsa pihahommissa tarttui sitten minuun. Ei sinällään yllätys. Nyt on pää täynnä räkää,  öisin ei saa nukutuksi, ajatukset on puuroa ja kirjoittamisesta ei tule mitään. Puhelinkaan ei suostu latautumaan, joten tässä ollaan harvinaisen virrattomia kaikki. Tai on mies vielä toistaiseksi oma itsensä, mutta sillä menee aika töissä, remontissa, sählyssä, milloin missäkin. Eli jutut voi olla vähissä jonkin aikaa ja kuvamateriaali olematonta sillä enhän minä osaa pitää kameraa mukanani, eikä varaluurin kamerasta ole mihinään.