16.5.2014

Sivuvintti pimeenä

Oleellisesti yläkerran makuuhuoneisiin liittyvä työrupeama on sivuvinttien lisäeristäminen. Yläkertaan siis muotoutuu kesän aikana minulle ja herralle ihan oma makuuhuone ja nykyisestä kokoperheen makkarista tehdään lastenhuone. Muuttaessammehan sivuvinttien lattiamateriaalina oli sahanpuhuru ja seinissä ei ollut eristeitä. Ilmankos laski makuuhuoneen lämpötila talvella + 15 asteeseen, onneksi ei ollut kovinkaan kylmä talvi tämä ensimmäinen. Mutta taas opittiin uutta, eli tarvitaan lisää eristeitä, myös yläpohjaan. Sivuvintit olivat myös täynnä erinäistä tavaraa, käyköön hiirensyömä vanha turvaistuin esimerkistä. 

Viime kesän aikana tyhjensin isäni kanssa toisen sivuvintin tavarasta ja herra puuhasteli sinne muistaakseni maaliskuun aikana lautoja lattiaan ja villalevyjä seiniin. Kuvasta päätellen sinne meni myös tuulensulkupaperia, kaiketi lähinnä pitämään purut lattiassa. Täytyy myöntää, että ihan hirveästi en tähän projektiin perehtynyt. Siellä vintillä oli tuolloin niin kylmä ja pimeää ja ahdasta että menestyksekkäästi välttelin siellä käymistä. 

Lattiamateriaaliksi valikoitui pitkän harkinnan ja lukuisten kilpailutuskierrosten jälkeen rossipohjarempan ylijäämälaudat. Ja miksi tämä piti tehdä ennen makuuhuoneremontteja? Koska meidän tuleva makuuhuoneemme oli täytetty purkamattomilla muuttolaatikoilla ja muulla tavaralla ja nehän piti sieltä saada lykättyä jonnekin remontin tieltä. Eli ihan normaalia tää-pitää-tehdä-nyt-heti-mutta-ennen-kuin-pääsee-tätä-tekemään-pitää-tehdä-toi-juttua. 

Otsikosta tuli mieleen, että jotain valoja voisi vetää sivuvinteillekin. Tai voihan olla että herralla on tähänkin jo suuret suunnitelmat, ei vaan ole tullut puheeksi. Tietysti fikkareillakin pärjää, voipi olla että valaistusasian ratkaiseminen jää tulevaisuuteen.



Nythän tuo "valmis" sivuvintti on jo tehokkaasti tuutattu täyteen meidän rompetta. Ei kovin yllättävää. Ihan kaikkien taiteen ja rakennussääntöjen mukaan tämä eristämis- ja lattianrakennushomma tuskin tehtiin, mutta kunhan saadaan lämmöt pysymään asuinhuoneissa ja sivuvinttivarastoihin purua tukevampi tallustelualusta niin se riittää meille. Voidaan sitten ensi talvena taas ihmetellä, että tuliko eristettyä riittävästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.