Talviveräjän neljä vuodenaikaa: Kevät

Nyt kun kesä otilasta huolimatta pitkällä, on jo korkea aika pohdiskella hieman kevättä. On se vaan kummallista, miten valo vaikuttaakin mielen- ja yleiseen vireystilaan. On vaan niin paljon kivempaa herätä aamulla kun ei olekaan enää säkkipimeää. Linnun laulu! Tuulikin alkaa kuulostaa paljon lempeämmältä suhistessaan avautuvien lehtisilmujen läpi.

Kevät kului, kuten monella muullakin, pihaa siivoten (vain jotta sen voi taas sotkea vaikka kaadetuilla puilla ja karsituilla ruusupensaan oksilla) ja siemeniä kylväen sekä taimia istuttaen. Pitää myöntää, että hieman tuli innostuksen vallassa paniikin omaisesti "äkkiä nyt jotain kasvamaan"-mentaliteetti takaraivossa laitettua vähän sitä sun tätä sinne sun tänne kasvamaan. Ehkä ensi vuonna maltamme tehdä perinpohjaisempia suunnitelmia ja jopa noudattaa niitä. Silloin ollaan taas kasvukauden verran viisampia sen suhteen mitä ylipäänsä kannattaa täällä kasvatella. Tällä hetkellä ainakin kasvusäkeissään kukoistavat tomaatit ja kurkut, paprikat ja chilit ovat puolestaan ilmeisesti jääneet vähän näiden jättien varjoon eivätkä oikein jaksa kasvaa. Ehkä sekin tässä kesän edetessä muuttuu. Myös muutamat yrtit viihtyvät ruukuissaan kasvihuoneessa mainiosti, mm. rosmariini, persilja ja aivan sekaisin kasvun riemusta mennyt minttu. Minä kyllä hieman haaveilen sellaisesta ryytimaasta tuohon johonkin talon nurkalle.

Vapun alla käytiin ostamassa pensasaita, muiden pakollisten vappuhankintojen ohella.

Palataanpa kuitenkin kevääseen. Lämmityksen tarpeen väheneminen oli yksi iso positiivinen asia joka tuli kevään myötä. Sähköyhtiön kilpailutus on muuten asia, joka silloin tällöin nousee taloudessamme puheeksi, mutta saa nähdä koska saadaan aikaiseksi.

Kevät oli myös varsin ristiriitaista aikaa, samoin kuin kuluva kesäkin on ollut. Nimittäin ulkohommia pitäisi päästä kovasti tekemään ja innostus pihalla möyrimiseen olisi suuri. Mutta. Kun sisällä tapahtuvaa remonttiakin pitäisi tehdä. Tahtoo homma kuin homma venyä ihan mahdottomiin aikoihin ja jäädä kesken kun toisen meistä pitäisi vielä leipätyössäkin käydä ja toisen hoitaa aina vain vauhdikkaammaksi käyvä 2,5-vuotias (vai käynkö minä vain hitaammaksi...?). Ruokakaan ei itse hyppää pataan eikä imuri lähde oma-aloitteisesti puksuttamaan. Ei liihota puhtaat lakanat sänkyyn eikä pyykit kuuraannu omin päin. Aikahan on kortilla meillä kaikilla, välillä vaan tuntuu että olisi kiva jos taloudenhoidolliset asiat vain jotenkin tapahtuisivat jotta itse voisi keskittyä olennaiseen. Siis vaikka makkarin rakentamiseen. Vaikka raskaimmat hommat - jotka viikko viikolta on oikeasti aina vaan kevyempiä - jääkin herran harteille. Eli jee, kevät mutta yhyy, millä ajalla kaiken ehtisi tehdä? Sama vanha laulu siis, hieman eri vuodenajalle sovitettuna vain.

Pensasaidan paikka. Kun saisi vielä toisen kannon poies.

Uskaltaisikohan sitä meuhkata, että heitin puolivakavissani ukolle haasteen saada aikaiseksi yksi blogikirjoitus per nenä per viikko. Päivitystahti on välillä aika nolon hiljaista nimittäin. Ei pitäisi olla mitenkään ylivoimaista ja näin te rakkaat lukijat saisitte sisältöä laadusta tinkimättä tahi huolimatta peräti kaksi kertaa viikossa. Eikös kuulosta hyvältä? Toiveajattelulta?




Edit 4.7: osa tekstistä poistettu.

Monen tähden talkoot

Meillähän on aika monta asiaa tekemättä tai hyvälläkin tuurilla täysin puolitiessä. Sinälläänhän keskeneräisyydessä ei ole mitään vikaa, kiirekkös tässä valmiissa maailmassa ja sillai. Kuitenkin, kuten olen jo useasti maininnut, herra ja rouva Heikkilän makuukamari olisi mitä erinomaisinta saada valmiiksi syyskuuhun mennessä. Ja kun tässä nyt toivotaan, niin myös nykyinen koko perheen makuuhuone voisi saman aikarajan puitteissa muuntautua lasten huoneeksi.

No, joskus keväällä laitoin sähköpostin laulamaan lähisukulaisille ja innokkaimmille ystäville, että nyt on oiva mahdollisuus tarjota osaavaa apuaan ruokapalkkaa vastaan. Saimmekin kiitettävän osallistujamäärän, laskinkohan 13 aikuista meidät mukaanlukien. Makuuhuoneen rakennusmateriaalitkin saatiin hyvissä ajoin päivää ennen h-hetkeä. Joku ehti jo soitella moneen kertaan myyjälle tilauksen etenemisestä.

Meidän tavarat on jo purettu, kuvaaja oli liian hidas.

Kuormakirjantarkastaja valmiina!

Melko lämpöisessä säässä, noin + 27 astetta celsiusta, ruvettiin hommiin. Osa porukasta ohjattiin lauantaina makuuuhuoneen kimppuun, osa tekemään "parkkipaikkaa" ja saunalle "siltaa", joku maalasi listoja, joku korjasi puimalan oven salpaa, nurtsi saatiin leikattua, sauna lämpeni kuin itsestään, sunnuntaina uusi porukka makuuhuoneen kimppuun ja niin edelleen. Yritettiin myös klapihommia, mutta moottorisaha alkoi käryttää niin pahasti ettei uskaltanut ylikuumentaa sitä. Yritettiin pestä lipputankoa, mutta ei saatu pultteja auki, enkä tiedä oltaisiinko uskallettu sitä kaataa sitten kuitenkaan. Yritettiin kaivaa puunjuurta maasta, mutta piru vieköön se on tiukassa. Pyysinkin siihen liittyen tarjouksen jyrsinnästä.

Seuraavassa kahdessa kuvassa esittäytyy makuuhuoneemme. Ihan pientä pintaremonttia vaan tässä ajateltiin.

Niin vauhdikasta, että kuvaaja ei taaskaan pysy perässä.

Tarkkana siellä mittaushommissa!

Saunalle menee polku, mukava parannus entiseen eurolava-viritykseen.

Eli työlistalle oli kerätty hommia ihan reilusti. Osa jäi tekemättä, mutta ne olikin sellaista extraa. Pääasia oli nyt ensinnäkin se meidän makuuhuone, joka edistyi kahden päivän aikana enemmän kuin yksin tehden varmaan parissa viikossa. Myös se parkkis ja saunalle vievä ojanylitys oli ihan mahtavaa saada tehdyksi, sillä nyt herra voi keskittyä makuuhuonerempan jatkamiseen. Ja jos minä sitä tekisin yksinäni pallomahan kanssa samalla lapsen perässä vaappuen niin ainakin viikko siinäkin olisi mennyt. Ne keittiöstä puuttuvat listatkin on nyt maalattu, mikä on tosi jees. Isäntä ne sitten napautteli paikoilleen (paitsi osa puuttuu edelleen, eihän se nyt sovi että kerralla tekisi valmiiksi).

Saunan seinästä löydettiin lämmityspuuhien yhteydessä hevosmuurahaispesä. Ei hyvä. Määhän ne myrkytän! Tai siis isäntä myrkyttää. Ihan tavallisten murkkujen pesän löysin tässä yksi päivä eräästä multasäkistä. Oli kuulkaa munia ja toukkia ja hirveä kuhina. En sitten laittanut  niitä multia tomaateille. Isäntähän ne myrkyttää! Kauheeta kun luonto tolla lailla hyppii nenille.

Lähiaikojen aiheita tällä tontilla ovat mm. tapettien valinnan vaikeus ja keittiön välitilan laatoitus. Yritän jälleen aktivoitua kirjoittamisen suhteen, syvimmät pahoittelut venähtäneistä postausväleistä.

Vielä iso ja kaunis kiitos ja halaukset maailman mahtavimmalle talkooporukalle! Jäimme teille kaikille suureen kiitollisuuden velkaan. Olette ihania!

Kasvihuone

 Tontilta löytyy kasvihuone. Viime kesänä se pääsi vähän villiintymään:

No kasvejahan nuokin.

Puolustukseksemme pitää sanoa, että viime vuonna tapahtui kolme suurta surua aiheuttanutta menetystä, vietettiin siis kahdet hautajaiset sekä järjestettiin ja toki juhlittiinkin omat häät joten puutarhapuuhat jäivät taka-alalle. Muistaakseni vapun tienoolla keksittiin myös tämä rossipohjan romahtaminen. Jotenkin kummasti se kasvihuone sitten vaan jäi oman onnensa nojaan, kuten yläkuvasta näkyy. Nyt ollaan kuitenkin suunniteltu ottavamme se hyötykasvikäyttöön. Tarkoitus on kokeilla ainakin kurkun, tomaatin ja chilin kasvatusta. Chilit ja kurkut meinattiin laittaa ihan siemenestä mutta tomaatin kohdalla voitaisiin oikaista suoraan taimiin. Kahden kissan ja yhden naperon taloudessa haluamme minimoida esikasvatettavien kylvösten määrän. Mikä siinä onkin että niitä ruukkuja pitää sörkkiä ja heitellä ja hentoisia sirkkalehtiä käydä pureksimassa? Jättäkää meidän kasvivauvat rauhaan, kiitos.

Meillä on kasvanut, tai pikemminkin kituuttanut, aiemman asunnon aurinkoisella takapihalla näitä edellä mainittuja vihanneksia pienissä määrin, mutta parin vuoden ulkokasvatuskokemuksesta viisastuneena lykkäämme kurkut, tomskut ja chilit tällä kerralla kasvihuoneeseen, kerran sellainen on käytettävissä. Vielä toissapäivänä kasvihuone näytti kutakuinkin tältä:

Löytyy grilliä, ruukkua, lannoitetta, kastelujärjestelmää,
hiekoitushiekkaa, puutarhatuoleja, kuokkaa, kissojen
kuljetuslaatikkoa, kastelukannua, puutarhasaksia...

Kävi nimittäin niin että marraskuun märkyydessä muuttaessa tuli sullottua kaikki pihaan ja puutarhaan jotenkin liittyvät asiat suurimmalti osin tuonne. Nyt saatiin raivattua sen verran, että vasen puoli olisi valmiina hommiin mutta oikea puoli on edelleen tavaransäilytystilana. Se voi tietysti olla ihan järkevää aloittaa harjoittelu ikään kuin puolikkaalla kasvihuoneella ja sitten kokemuksen karttuessa lisätä panoksia. Niin ja riippuuhan sen tilan tarve myös esikasvatuksen onnistumisesta.

Onpa siistiä.

Nuo kasvusäkkien "altakasteluruukut" tuli kasvihuoneen mukana. Kokeillaan nyt miten niiden kanssa homma pelittää. Jos menee hermo niin tiedetäänpähän ensi vuonna taas paremmin. Muutama vuosi sitten Markuksen isä hankki ne kaiketi silmällä pitäen sitä seikkaa, että täällä ei olisi ihan joka päivä kastelijaa mikäli tarve vaatii. Silloin nimittäin tämä Talviveräjämme ei ollut asuin-, eikä oikein edes kesämökkikäytössäkään. Siihen tarpeeseen eittämättä kelpo pelit. Itselläni ei näistä siis kokemusta ole. Kaipa näiden ja kasvusäkkien idea on tehdä homma mahdollisimman simppeliksi, että aloittelijakin kokee onnistumisen tunteita. Eli meille mitä mainioimmat siis. Onko kenelläkään mielipiteitä tai vinkkejä näihin liittyen?

Tämä onkin jo tutumman näköistä.

Pitäisi varmaan ihan kylvää ne siemenet että pääsee alkuun.


Kivaa, uusi lukija! Tervetuloa Elina. Tervetuloa vielä Bloglovininkin kautta lukijaksi ryhtyneelle ;).

Talviveräjän neljä vuodenaikaa: Talvi

Koska tällaisen kaupunkilaiskermapepun näkövinkkelistä muutto puolentoista tunnin ajomatkan päähän maalle tarkoittaa aika massiivista kulttuurin ja ympäristön muutosta ja jopa jonkinasteista shokkia, aloitan tässä juttusarjan, joka hieman yllättäen käsittää neljä osaa. Voisin hieman analysoida, kuinka tämä vuodenkierto tuntuukaan ah niin erilaiselta kuin tuolla suuressa cityssä. Älkää silti pettykö, jos käykin niin että vallan unohdan seuraavat osat kokonaan.

Vaikka me ei nyt varsinaisesti niin riippuvaisia säästä ollakaan kuin vaikka maanviljelijät (hallat ja golfpallon kokoiset rakeet ei vaikuta tilimme loppusaldoon läheskään yhtä suoraviivaisesti), meillä kuitenkin tosiaan on mm. omenapuita ja marjapensaita sekä suuria suunnitelmia kasvihuoneen ja peruna-, ym. pellon suhteen. Jollain tasolla sitä siis huomaamattaan seuraa vuoden kiertokulkua aiempaa tarkemmin (lue: odotetaan kevättä, aurinkoa ja lämpöä). Vaikka me ei vielä olla ehditty täällä asumaan kuin yksi vuodenaika. Ja vaikka meillä ei viherpeukalointisuunnitelmia olisikaan, on tämmöisen omakotiasujan vinkkeli vähän eri  verrattuna rivitalo- ja kerrostaloasujiin, jollaisia me siis olimme. Tietystikään tämä seikka ei ole riippuvainen ympäröivän seudun kaupungistumisasteesta. Nyt ei ole taloyhtiön hallitusta kilpailuttamassa remonttifirmoja, huoltoyhtiötä hiekoittamassa eikä jääkaapin hajotessa voi soittaa vuokranantajalle että hommaapa uusi.

Mutta palataanpa asiaan. Siis talvi. Verrattuna pk-seudun pariin edelliseen talveen tämä oli leuto, märkä ja vähäluminen. Lumen vähyys oli tietysti kiva juttu ainakin sen suhteen että ei tarvinnut niin hikoilla ja käyttää kallisarvoista aikaa jatkuvaan lumien luomiseen, eikä puput ja muut ryökäleet päässeet hankikannon myötä kurkottelemaan omenapuiden suojaverkkojen yli. Herra harmitteli tosin lumen vähyyttä, se kun olisi toiminut oivana kivijalan eristekerroksena.

Kasvitkaan tuskin pääsivät paleltumaan ilman eristävää lumivaippaa, eikä vähiten siksi että meillähän ei tuolla pihoillajuuri mitään istutuksia vielä ole. Vanhastaan täältä löytyy alppiruusu ja joku ruusupensas, mutta ne kuten omenapuut ja marjapensaatkin, ovat paikoillaan olleet jo useammat vuodet, joten en kanna niiden puolesta huolta.

Maisemaa olohuoneesta käsin. Kuva otettu 18.12.2013,
koneen tietojen mukaan klo 9:40. Aikasten hämärää, eikä
lumesta tietoakaan.

Pakkasjakson lyhykäisyyden vuoksi emme saaneet aikaiseksi vuokrata lämpökameraa, sillä olisi kivasti päässyt näkemään ne pahimmat eristeiden vuotokohdat. Siis eihän me nyt ollenkaan tiedetä minne sitä eristettä pitää tuutata! Noh, ensi vuonna sitten paremmalla ajalla, olettaen että nyt syyskuuhun mennessä tehtävät eristely- ja rakentelupuuhat ei riitä. Aika näyttää. Ei pidä hätiköitämän.

Tämä talvi ylipäätäisyydessään tuntui allekirjoittaneen mielestä todella pitkältä, pimeältä ja ankealta edellisvuosiin verrattuna. Ehkä musta on sitten tullut vanha enkä enää innostu talven riemuista samalla lailla. Ehkä lumen puute vaikutti mielenmaisemaankin, ulkona ei vaan ollut nassikan kanssa mitään tekemistä kun ei päässyt perinteisiin lumiukon rakennushommiin tai pulkkamäkeen. Ehkä irtirepäistyminen vanhoista tutuista ympyröistä aiheutti lamaannuksen jonka luontevasti olen laittanut talven syyksi. Me ei saatu hei edes saunaa lämmitettyä kuin uutena vuotena kun oli niin pimeää ja vaikeeta pelata noiden klapien kanssa siellä kylmässä pimeässä saunassa. Avuttomat. Ehkä ensi vuonna tämäkin menee sitten jo rutiinilla. Ehkä me ei olla vielä integroiduttu tähän uuteen yhteisöömme, ei ole samalla lailla sosiaalista elämää kuin ennen. Ehkä syy on kaikki nämä yhteensä. Jokatapauksessa tuntuu että talvi meni pönttöuuni Pöntistä lämmitellessä, telkkarin edessä koomatessa, nukkuessa ja muuten vaan zombaillen kevättä odotellen. Onneksi se on ohi.

Kevät on täällä. On on.

Sokerina pohjalla haluamme herran kanssa esittää lämpimät tervetulotoivotukset ensimmäisille lukijoillemme, Keskeneräiselle ja Blue-Storylle! Se on aina mukavaa, kun jotkut urheasti, julkisesti  ja aivan pyytämättä tunnustavat höpinöitämme seuraavan.