Pelastakaa Suomen Kuvalehdet!

Sarjassamme mitä vanha talo kätkee sisäänsä. Tällä kertaa tarkasteluvuorossa herran Heikkilän isän ja ilmeisesti myös isänisän, eli talon alkuperäisasukkaiden, kokoelmat Suomen Kuvalehteä. Vanhin vuosikerta taisi olla vuodelta 1926 ja vanhin yksittäiskappale 1940-luvulta. Tarina ei kerro, mistä asti lehteä on tilattu, mutta lehtikasoja katsoessa tuntuu ettei yhtä ainoaa ole pois heitetty. Koska niitähän voi vielä tarvita.

Lehti poikineen.

Kyllähän se on ihan siistiä että voi sitten niidenkin kautta palata vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. Saattaahan niillä olla jonkin näköistä historiallista arvoakin kohta. Asioita on ihan kiva säilyttää ja vaaliakin tässä kulutushysteerisessä kertakäyttömaailmassa. Mutta. Kuka niitä tulee tänne lukemaan? Minne me voidaan ne säilöä niin että ne myös säilyy? Niitä ei kuulemma saa hävittää. Nyt ne on siirretty toistamiseen pois remontin ja muuton tieltä sivuvintille, joka ei tosiaan ole ihanteellinen paikka millekään kosteuden- ja kylmänaralle. Lehdet painaa aika paljon, kun niitä on noinkin paljon. Sain pienet raivarit niitä raahatessa ees taas ja uhosin että jos minä niitä joudun edes kerran vielä siirtelemään, niin kannan ne tuohon pellolle, valelen bensalla ja heitän palavan tulitikun perään. Tunteeni lehtivanhuksia kohtaan ovat hieman ristiriitaiset.

Kellarissa tapahtuu

Kellarissa, joka kooltaan on puolet ikäänkuin koko kivijalasta (eteisen ja olohuoneen alapuolella), on myös tapahtunut asioita. Toistaiseksi se on tyhjennetty kaikesta jännästä, mainittakoon esimerkkeinä kasa tiiliä ja tyhjiä viinapulloja. Sitten siellä ollaan vähän pesty seiniä ja lattioita ennen kalkkimaalin levitystä. Muuton yhteydessä sinne heitettiin paniikin omaisesti kaikki mikä ei mahtunut minnekkään muualle ja minkä arvelimme kellarin kosteutta sietävän. 

Tyhjä oli, sorry rommin ystävät.

Kellariin on siis tarkoitus tehdä kodinhoitohuonemainen nurkkaus, jossa pesukone ja kuivausrumpu näyttelevät pääosia. Ja onhan ne jo siellä ja melkein päivittäisessä käytössä kuten kunnon lapsiperheessä kuuluukin. Rouva Heikkilä haaveilee myös mankelista, tiedä sitten toimiiko idea siellä. Ainakin tällä hetkellä keltsu on kylmä, pimeä ja kostea joten aikaa siellä ei tule vietettyä yhtään enempää kuin on pakko. Ehkä silitys/mankelointi hommat hoidetaan sitten nk. pikkukammarissa (keittiön viereinen huone), kunhan ehditään viimeistellä se.

Lisäksi kellariin menee ja on jo osittain mennytkin työkalusoppi, sellainen herra Heikkilän puuhastelunurkka. Voi sitten siellä viileydessä fiilata ja höylätä kaikenmaailman kunnostettavia ja korjattavia juttuja. Remonttikaljaa unohtamatta.

Ihan tosi kivat "portaat" vie kellariin.

Tällä hetkellä, siis edelleen, ainakin allekirjoittaneen kellarin käyttöä rajoittaa huomattavasti myös portaiden puute. Asiassa ollaan edistytty sen verran, että nuo kuvassa näkyvät puutikkaat on korvattu alumiinitikkailla. Kyllähän siitä pääsee ylös ja alas, mutta jos samalla pitää pyykkikoria raahata mukanaan niin kyllä en mielelläni tuosta kulje. Pyykkibisnes onkin delegoitu sulavasti herra Heikkilälle, kunnes saadaan kunnolliset rappuset. Kellarin portaiden, tai tarkemmin niiden teettämisen piti muuten olla to do-listalla heti seuraavana rossipohjan jälkeen. No, kaikki ajallaan.

Painesäiliö. Uusittaneen jahka ehditään.

Kaikki tilat ja huoneet näyttää aina pienemmiltä tyhjillään.

Rva Heikkiläkin tekee joskus jotain.
Tässä "hiertää" kalkkimaalia hän,
imartelevissa remonttikuteissa.

Iskän kertaalleen rappaamat teknisen tilan seinät.
Kiitos iskä <3.

Kellarista tulee vielä ihan hieno. Siis eihän sen tarvii vimpan päälle ollakaan kun ei siitä olla oleskelutilaa tekemässä, mutta hieman voisi toista laittaa parempaan kuntoon. Matalahan se on, yli 180-senttiset saa olla jo tarkkana ettei pää kolise kattoon. Kun vielä vähän rapataan, kunnostetaan ikkunat ja lisätään valaistusta niin jo alkaa näyttää paremmalta. Lisäksi on väläytelty myös kellarin eristämistä ulkopuolelta että saadaan se hieman paremmin lämmön ja kosteuden kestäväksi, mutta se on asia jota pitää opiskella hieman tarkemmin ennen hommiin ryhtymistä.

Vanhassa vara parempi

Voi että kuinka odotankaan pääsyä pois Espoon asunnot Oy:n vuokrakaksiosta. Ei nimittäin ole tällä hetkellä juurikaan positiivista kerrottavaa kyseisestä vuokranantajasta. Taloyhtiössämme on jo parin vuoden ajan suoritettu erinäisiä sisäilmamittauksia niissä asunnoissa, joiden asukkaat ovat sitä älynneet vaatia (koska astmatyyppiset oireet, hengitystieinfektiot, iho-oireet jne. ovat heillä alkaneet ja/tai pahentuneet sitten muuton). Huomatkaa muuten että nämä talot on rakennettu vuonna 2010, joten 70-luvun kosteusvaurio-ongelmiksi näitä ei voi haukkua. Oireet ovat herkimmillä alkaneet hyvin pian muuton jälkeen, ja kuulinpa myös asukkaista, jotka lopulta muuttivat pois oireiden vain pahentuessa ja vuorkayhtiön kohautellessa olkia mittaustulosten äärellä.

Sisäilmamittauksissa on löytynyt esimerkiksi raja-arvot ylittäviä määriä 2-etyyliheksanolia (2-EH), joka pikaisen surffailun perusteella aiheuttaa samoja oireita kuin homeet. Kuinka miellyttävää. Muovimattolattioita on mennyt vaihtoon useammassa asunnossa, mm. seinänaapureillamme, jotka olivat remontin vuoksi useamman viikon evakossa.

"2-Etyyliheksanolin tiedetään olevan alkaalisen rakennekosteuden vaikutuksesta syntyvä PVC-muovimattojen pehmittiminä käytettyjen ftalaattien hajoamistuote (Gustafsson 1990)" (tieto peräisin ositum.fi-sivulta). Ja ftalaatithan on jo pidemmän aikaa olleet tiedostavien kuluttajien kartettavia asioita-listalla. Pikku kuriositeettina vielä: eräs naapuri, jonka asunnosta myös löytyi huomattavat määrät tätä mömmöä oli asiaa selvitellessään googlannut tiensä tietoihin, jonka mukaan nämä yhdisteet saattavat vaikuttaa myös lisääntymisterveyteen sekä aiheuttaa sikiön kehitysvaurioita (huom! itse en niin pitkälle selvitystyössä päässyt että olisin vastaavaa tietoa löytänyt, joten tämä on vain kuulopuhetta). NICE. Lisäksi lienee sanomattakin selvää, että pienet lapset ovat tässäkin aikuisia pahemmin tulilinjalla.

Ja mitä tekee Espoon Asunnot Oy? Ei ainakaan automaattisesti mittaa näitä pitoisuuksia kaikista asunnoista. Huomion arvoista on mielestäni myös se, että 2-EH on rasvaliukoinen kaveri, eli se kertyy kroppaan, pitoisuuden voi tarkistaa hengityksestä. Kun altistuminen lakkaa, poistuu aine kehosta kuulemma noin kolmessa kuukaudessa. Eli vaikka pitoisuudet huoneilmassa olisivat minimaaliset, mömmö senkuin kertyy kroppaan niin kauan, kunnes altistuminen lakkaa. Ja oireita tulee ja ne pahenevat sitä mukaa kuin pitoisuudet kropassa kasvaa. Ihan sama siis, kuinka paljon sitä ilmassa on. Sillä jos sitä on, sitä on myös ihmisessä. Ja nämä ovat ASUNTOJA, nyt ei todellakaan voida puhua satunnaisaltistumisista.

Olisi ehkä pitänyt pyytää ne sisäilmamittaukset aikanaan, nyt poismuuton ollessa (toivottavasti!) syksyn aikana käsillä ei ehkä enää jaksa. Eniten tässä ottaa päähän se, että ongelma vaietaan kuoliaaksi ja sitä suoraan sanottuna vähätellään. Lattioita kuulemma vaihdetaan vain kun saadaan useampi asunto kerralla hoidettua tai poismuuton yhteydessä. Naapureilla JA heidän pienillä lapsillaan astmatyyppiset oireet ja ihottumat kuitenkin pahenevat koko ajan. Onneksi meillä ei oireita ole - vielä. Tosin allekirjoittanut sekä hänen pieni 1v8kk poikansa aivastelee aika paljon kotosalla ollessa. Ongelma, jonka olen aiemmin laittanut eläinpölyn piikkiin (meillä on kaksi kissaa), sillä muualla tätä vaivaa ei juuri esiinny.

Tässä vielä pari linkkiä, joista 2-EH:sta lueskelin ja joita lähteinä käytin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/2-etyyliheksanoli
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2011/02/17/pilaako-tama-myrkkypommi-kotisi/20112277/310
http://www.ositum.fi/index.php?p=2etyyliheksanoli
http://www.ttl.fi/fi/tyoymparisto/sisailma_ja_sisaymparisto/terveydelliset_tekijat/sisailman_2eh/sivut/default.aspx


Niin että  Paimion-talosta todellakin revitään muovimatot irti (projekti on jo aloitettu) ja tilalle tulee kunnon puulattia.

Saunan lämmittelyä

Koska nuohooja antoi piipuillemme puhtaat paperit, piti sauna laittaa mitä pikimmin käyttökuntoon. Saunan pesukerta numero yksi suoritettiin jo vappuna kera mäntysuovan ja juuriharjan itse saunassa, ja nyt oli pukuhuoneen sekä ikkunoiden vuoro päästä vuosikymmenten pöly- ja hämisseittikerroksistaan.

Kuten lähestulkoon joka nurkka talossa ja ulkorakennuksissa, myös saunan pukuhuone oli täynnä "kaikkea jännää", esimerkkinä vanha pyykinpesukone sekä kylpyhuoneen peilikaappi joka jonkin remontin tieltä oli sinne sijoitettu. Ei muuta kuin romppeet veks ja juuriharja heilumaan. Ihan kivaksi se saatiin ihan vain pesemälläkin, tosin minun mielestäni pukuhuone kaipaisi uudelleen maalausta. On hieman ehkä kulunut ja pinttynyt tuo vanha maalipinta ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei se vaaleanvihreys allekirjoittanutta oikein puhuttele. Tämä projekti siirtyköön kuitenkin kiireellisempien tieltä hamaan tulevaisuuteen. Ikkunoiden pesu tekee muuten ihmeitä tilalle kuin tilalle, kokeilkaapa vaikka. Etenkin jos edellisestä pesusta on useampi vuosi(kymmen)... nimimerkillä "kyllä tänä keväänä on ihan pakko pestä ikkunat".

Pienehkö ongelma ikkunoiden pesun tiimoilta kuitenkin jäi, nimittäin ikkunoiden takaisin laitto. Ei nähkääs ole näissä saranoita, vaan ihan olivat tiukkaan "pönkätty" paikoilleen. Eikä ikkunanpesijä tietenkään tajunnut pitää kirjaa siitä, mikä ruudukko tuli mistäkin kolosta (kuka voi olla niin hölmö?). Aikamme siinä mallailtuamme, aseteltuamme, naputeltuamme, käänneltyämme, hakattuamme, kiroiltuamme totesimme eli uskottelimme itsellemme, että kyllä ne sitten talvella menee kun puu hieman tuosta kuivuu. Ulkopuolen ikkunoita emme onneksi lähteneet aukomaan vaan ne ikkunanpesijä kävi sitten ulkopuolelta sutaisemassa viimeiseksi.

Saunan pukuhuone. On vihreä.

Hyvät löylyt tästä saatiin!

Näin saimme saunan testauskuntoon. Pata ja kiuashan oli todettu myös ihan käyttökuntoisiksi. Pökköä pesään ja veden kantoon. Eikä voi kun kehua. Löylyt on kosteat ja sopivan viipyilevät. Alkuun perus piiska vasten näköä, mutta pitäähän sen löylyn vähän näpäyttää ja laittaa ähisemään!

Sitten vaan vedensuodatusjuttuja hoitamaan, kaiketi meillä on vuoteen 2016 aikaa hankkia jonkinnäköinen harmaavedenkäsittelysysteemi. Ehkä myös viemäröinnin voisi siinä yhteydessä uusia, nyt se on mallia reikä kivijalassa, josta vesi iloisesti lorisee pitkin kivijalkaa maahan, huolimatta isäni luovista mutta ei niin menestyksekkäistä letkunpätkävirityksistä. Tekee hyvää sille (säästö?)betonille epäilemättä. Myös parit kunnon halkeamat kivijalassa hieman mietityttää.

Pohdintoja vedestä

Kuten tuolla aiemmassa postauksessa pääsin toteamaan on vanha kaivomme tainnut tulla tiensä päähän. Tästä johtuen oli aika alkaa kartoittamaan mahdollisia vaihtoehtoja uudeksi talousveden lähteeksi. Periaatteessa vaihtoehtoja on kolmisen kappalatte. Porakaivo, rengaskaivo tai kunnan vesiverkkoon liittyminen. Kaikissa vaihtoehdoissa on omat plussansa ja miinuksensa, niistä omia ja mahdollisesti jostain muualta päähäni saamia ajatuksia alla.

Porakaivoista omat kokemukseni liittyvät lähinnä lapsuudessa Ahvenamaalla kesäisin viettämääni aikaan. Niistä juomani vesi oli muistaakseni varsin raikasta ja kylmää. Eli juuri sellaista mitä jokainen kaivon omistaja toivoo oman vetensä olevan. Tämä aavistuksen värittynyt muistikuvani lapsuuden porakaivoista todennäköisesti johtuu osittain siitä, että jos vuokramökin kaivon vesi ei olisi ollut juomakelpoista emme todennäköisesti olisi sitä saaneet juoda. Se mitä nyt olen tässä kevään mitttaan porakaivoista lukenut ei välttämättä anna porakaivoista aivan niin ruusuista kuvaa kuin päähäni on tallentunut. Ensinnäkin tonttimme pohja on savea. siihen porakaivon poraaminen vaatisi ensin kaiken saven läpi poraamista = korkeammat perustuskulut. Ympäristö.fissä on eri kaivojen perustamiskustannus arvioitten sivulla eritelty porakaivon hinnaksi noin 3800 - 11200 €. Melkoinen hajonta riippuen poraussyvyydestä. Toiseksi kukaan porakaivon poraaja ei anna kaivovedelle juomakelpoisuus takuuta. Vettä kyllä lupaavat löytävänsä, mutta nyt ei olla tekemässä maalämpö- vaan juomavesikaivoa. Ja vaikka yhdellä naapurustomme tontilla onkin kuulemma porakaivo josta tarvitsee vain makuhaittojen takia poistaa hieman rautaa, ei ole mitää takuita, että tuo sama kallion sisältä nostettu vesi on meidänkin tontin alla edes jotenkuten nosto syvyydellä.

Toinen, melko paljon tutkimista ja puheluita vaativa, selvitystyön kohde oli kunnan vesijohtoon liittymismahdollisuus ja kustannukset. Siihen kun saisi talonsa liitettyä ei ainakaan tarvitsisi kauheasti epäillä hanasta valuvaa nestettä. Mitä nyt Turun ympäristössä kunnallisellakin vedellä saattaa välillä olla toimitusongelmia ja melkoisia kloorin makuja vedessä. Eräs, saman tien varrella ympärivuotisesti asuva, naapurimme liityi taannoin kunnallisverkkoon, joten ainakin tiesin, että alueella on jossakin runkolinja. Olin tästä syystä yhteydessä kunnan yhdyskuntateknikkoon yhteydessä ja hän arvio melko raaasti mahdollisia liittymiskustannuksia seuraavasti:

"Pelkkään vesijohtoon liittyminen maksaa liittymismaksut ja liitostyömaksut kaupungin suuntaan. Ja lisäksi suurimpana kuluna putken hankinta ja kaivuutyöt.
Liittymismaksu on 3*kerrosala*1,682 €. Eli 100 m2 talo siis 3*100*1,682 € => 504 €
Liitostyömaksu on kiinteä 502,20 € eli yhteensä n. 1000 €.
Putki 50/40 mm asennettuna (kaivettuna ja peitettynä) n. 10 €/m. HYVIN karkea arvio, esim louhinta tai hankalat kaivuuolosuhteet  nostavat hintaa.
Runkolinjat valtion tien toisella puolen, vaatii tienpitäjältä luvan (maksullinen), tietysti muiltakin maanomistajilta pitää lupa saada jos heidän maillaan mennään."

Eli ei halpaa lystiä tuokaan. Varsinaisesta liittymisestä, meidän tapauksessa, siis vajaa tonni ja päälle nuo kaivuukulut, tuolla 10€/metri arviolla vähintäänkin noin 5000€. Olettaen, että pääsisimme esim. tien vierelle asentamaan putken. Todellisuudessa tuon kaivuukustannuksen varmaan arvioon kannattaisi ainakin tuplata, tonttimme ja runkolinjan välissä kun on tuota kalliota ja valtio ja naapurit tuskin antavat lupaa myllätä tuota autotietä auki vesiputkea varten. eli tässäkin tapuksessa puhutaan helposti kymmpitonnin urakasta. Huoh. 

Tässä vaiheessa nopeimmat lukijat varmaan voivat jo arvata mihin vedenhankinta ratkaisuun olen toistaiseksi kallistumassa. Niin jos vain korjattaisiin se rengaskaivo. Tai kun sanon korjataan niin tarkoitan, että kaivetaan uusi kaivo muutaman metrin päähän vanhasta. Hieman ylemmäs mäkeä ja kauemmas lammesta. Myös se seikka, että nykyisen/vanhan kaivon jäljiltä talossa on jo imupumppu ja painesäiliö, jotka pelittävät varsin moitteettomasti, ja joiden sielunelämään allekirjoittanut on jo hieman perehtynyt puoltaa uutta rengaskaivoa. Sitten pitäisi vain jotenkin selvittää millaista vettä tuosta pellon laidasta nousee. Kuinka juomakelpoista tuo vesi on ja kuinka pahasti siitäkin joutuu noita naapurillakin olevia makuhaittoja poistamaan erilaisilla suotimilla. Ei ole helppoa ei.

Upo-uusi kaivo.

Lisää vesi sekoilua luvassa. Siitä lukijani saatte sanani.

Elämän vesi osa 1

Talossa on siis tällä hetkellä juokseva vesi. Kaivosta. Eli otsikosta poiketen puhe ei tällä kertaa ole viskistä. Veden juomakelpoisuudesta ei kellään tunnu olevan varmuutta. Ainakin sitä juomalla saisi päivittäisen rauta-annoksen täytettyä, sen verran hyvät kertymät tuota punaista materiaa tuntuu olevan kaikkialla missä kaivosta tullut vesi on päässyt seisomaan.

Talousvesikaivomme ja sen viereen kaivettu "lampi".

Itselleni hieman raudan makuinen vesi ei ole mikään suuremman luokan ongelma. Tottumus kysymys lähinnä. Eri asia sitten kaikki nitraatit, nitriitit, mitä näitä viljelyn sivupäästöjä nyt saattaa kaivoveteen tulla. Mutta ennen kuin alan pullottamaan kaivosta ylös pumpattua vettä johonkin juomaveden laadun tarkistamista varten tilattuun puteliin, voisi kaivon yrittää puhdistaa. Jostain tälläinen kaupunkilainenkin oli kuullut, että kaivoja kuuluisi säännöllisesti puhdistaa. Tähänkin internetin ihmeellinen maailma tuntui olevan täynnä erilaisia mielipiteitä ja suoritustapoja. Suurinta kummastusta aiheutti kaivon pohjalle laskettavan suodatushiekan laatu. Raekoko yms. asiat kun saattavat hieman vaikuttaa hiekan suodatuskykyyn. Noh hetken jos toisenkin etsittyäni ja soiteltuani eri kirjainten alla oleviin rautakauppoihin löytyi yhdestä myymälästä tarpeeksi koulutettu myyjä joka osasi suorilta sanoa, että heiltä löytyisi suodatinhiekkaa. Loistavaa, myyjiä ei siis kaikkialla ole ehditty korvata kassoilla.

Noh vappuaattoahan voi jokainen viettää haluamallaan tavalla. Toiset juhlien, minä tänä vuonna siis kaivossa harja kädessä. Ja millainen tämä kyseinen kaivo olikaan. Uppopumppu pohjalle ja eikun pumppaamaan. Kaivosta, sen neljän kaivorenkaan lisäksi, löytyi melkoinen sammakkoyhdyskunta. Vaikka wanhakansa sanookin, että sammakko kaivossa tietää hyvää juomavettä, niin luulen, että jos sammakoita on yli kolmattakymmentä niin on vesi jo kyllä "pilalla". Kaivon renkaat itsessään olivat yllättävän hyvässä kunnossa,  mitä nyt olivat routineet niin pahasti, että renkaiden välistä pystyi työntää käden pellon multaan. Harjoituksen vuoksi kuitenkin pesin renkaat, lapioin noin 10 senttiä limaa kaivon pohjalta kunnes vastaan tuli puhdasta soraa ja levitin tilalle sen ennalta mainitun suodatushiekan. Sitten vain odottelemaan, että millaista ja millä vauhdilla vettä nousisi tilalle.

Kaivo pesu-urakan päätyttyä. Vettä on ehtinyt nousta jo noin puolitoista renkaan mittaa.

Ja tulihan sitä vettä. Seuraan aamuun mennessä veden pinta oli jälleen ylimmän kaivonrenkaan puolilla kohdin. Samoin kaivoon oli löytänyt osa häädön saaneesta sammakkoyhdyskunnasta. Lisäksi ei oikein voi olla aivan varma onko kaikki kaivoon ilmestynyt vesi pohjavettä vai suodatammeko vain tuota kaivon vieressä olevan "lammen" vettä. Kai tuo vesi peseytymisvetenä ainakin remontin aluksi kelpaa mutta muuten heihei tämä kaivon versio. Juomavetemme taitaa jatkossa tulla jostakin muualta. Kunnalta? Porakaivosta? Vai korjaammeko vain vanhan kaivon? Tähän ja muihin kysymyksiin vastauksia mahdollisesti myöhemmin.

Kick-off

Minulla on suuri kunnia julistaa taloonasettumisblogimme juhlavin menoin aloitetuksi. Skool! Toimikoon tämä paikka teille lukijoille inspiraationlähteenä, opettavaisena projektina, varoittavana esimerkkinä, ajanvietteenä tai vaikka vain kurkistusluukkuna erään talon tapahtumiin. Ja meille kirjoittajille olkoon se toimintasuunnitelma, remonttipäiväkirja, persiillepotkija,  miksei jopa verkostoitumistyökalu iloiseen taloremontteerajien maailmaan.

Ajatus blogin perustamisesta lähti, ihme kyllä, isännältä itseltään. Minä, joka olen helposti innostuvaa sorttia, tietysti innostuin. Kyllä aivan ehdottomasti pistetään blogi pystyyn.

Ajatus blogimme aiheesta, siis muutosta 50-luvun tyyppitaloon Turun lähettyville sekä talon kunnostustöistä tuli myös isännältä. Minä, joka olen helposti innostuvaa sorttia, tietysti innostuin. Kyllä aivan ehdottomasti vedetään remppahaalarit päälle ja muutetaan maalle.