Talviveräjän neljä vuodenaikaa: Kevät

Nyt kun kesä otilasta huolimatta pitkällä, on jo korkea aika pohdiskella hieman kevättä. On se vaan kummallista, miten valo vaikuttaakin mielen- ja yleiseen vireystilaan. On vaan niin paljon kivempaa herätä aamulla kun ei olekaan enää säkkipimeää. Linnun laulu! Tuulikin alkaa kuulostaa paljon lempeämmältä suhistessaan avautuvien lehtisilmujen läpi.

Kevät kului, kuten monella muullakin, pihaa siivoten (vain jotta sen voi taas sotkea vaikka kaadetuilla puilla ja karsituilla ruusupensaan oksilla) ja siemeniä kylväen sekä taimia istuttaen. Pitää myöntää, että hieman tuli innostuksen vallassa paniikin omaisesti "äkkiä nyt jotain kasvamaan"-mentaliteetti takaraivossa laitettua vähän sitä sun tätä sinne sun tänne kasvamaan. Ehkä ensi vuonna maltamme tehdä perinpohjaisempia suunnitelmia ja jopa noudattaa niitä. Silloin ollaan taas kasvukauden verran viisampia sen suhteen mitä ylipäänsä kannattaa täällä kasvatella. Tällä hetkellä ainakin kasvusäkeissään kukoistavat tomaatit ja kurkut, paprikat ja chilit ovat puolestaan ilmeisesti jääneet vähän näiden jättien varjoon eivätkä oikein jaksa kasvaa. Ehkä sekin tässä kesän edetessä muuttuu. Myös muutamat yrtit viihtyvät ruukuissaan kasvihuoneessa mainiosti, mm. rosmariini, persilja ja aivan sekaisin kasvun riemusta mennyt minttu. Minä kyllä hieman haaveilen sellaisesta ryytimaasta tuohon johonkin talon nurkalle.

Vapun alla käytiin ostamassa pensasaita, muiden pakollisten vappuhankintojen ohella.

Palataanpa kuitenkin kevääseen. Lämmityksen tarpeen väheneminen oli yksi iso positiivinen asia joka tuli kevään myötä. Sähköyhtiön kilpailutus on muuten asia, joka silloin tällöin nousee taloudessamme puheeksi, mutta saa nähdä koska saadaan aikaiseksi.

Kevät oli myös varsin ristiriitaista aikaa, samoin kuin kuluva kesäkin on ollut. Nimittäin ulkohommia pitäisi päästä kovasti tekemään ja innostus pihalla möyrimiseen olisi suuri. Mutta. Kun sisällä tapahtuvaa remonttiakin pitäisi tehdä. Tahtoo homma kuin homma venyä ihan mahdottomiin aikoihin ja jäädä kesken kun toisen meistä pitäisi vielä leipätyössäkin käydä ja toisen hoitaa aina vain vauhdikkaammaksi käyvä 2,5-vuotias (vai käynkö minä vain hitaammaksi...?). Ruokakaan ei itse hyppää pataan eikä imuri lähde oma-aloitteisesti puksuttamaan. Ei liihota puhtaat lakanat sänkyyn eikä pyykit kuuraannu omin päin. Aikahan on kortilla meillä kaikilla, välillä vaan tuntuu että olisi kiva jos taloudenhoidolliset asiat vain jotenkin tapahtuisivat jotta itse voisi keskittyä olennaiseen. Siis vaikka makkarin rakentamiseen. Vaikka raskaimmat hommat - jotka viikko viikolta on oikeasti aina vaan kevyempiä - jääkin herran harteille. Eli jee, kevät mutta yhyy, millä ajalla kaiken ehtisi tehdä? Sama vanha laulu siis, hieman eri vuodenajalle sovitettuna vain.

Pensasaidan paikka. Kun saisi vielä toisen kannon poies.

Uskaltaisikohan sitä meuhkata, että heitin puolivakavissani ukolle haasteen saada aikaiseksi yksi blogikirjoitus per nenä per viikko. Päivitystahti on välillä aika nolon hiljaista nimittäin. Ei pitäisi olla mitenkään ylivoimaista ja näin te rakkaat lukijat saisitte sisältöä laadusta tinkimättä tahi huolimatta peräti kaksi kertaa viikossa. Eikös kuulosta hyvältä? Toiveajattelulta?




Edit 4.7: osa tekstistä poistettu.